Soini, Veini

Ulkomaat

Kuudenneksi voimakkain järistys

Julkaistu:

Eilen Sumatran saarta koetellut maanjäristys oli voimakkuudeltaan peräti 8.7 richteriä. Kyseessä oli ilmeisesti kuudenneksi voimakkain järistys maailmassa kautta aikojen.

Tapaninpäivän tsunamin aiheuttanut maanjäristys oli voimakkuudeltaan 9.0. Seismologian laitoksen erikoistutkijan Matti Tarvaisen mukaan tämä merkitse asteikon laskutavasta johtuen, että eilinen järistys oli puolet pienempi kuin tapaninpäivän järistys.

Tsunamin aiheuttanut järistys liikautti mannerlaattoja Sumatran pohjoiskärjen läheisyydessä toisiaan vasten. Tämä aiheutti voimakkaan pystysuoran liikkeen, joka sai vesimassat liikkeelle.

Vielä eilen ei osattu tarkkaan sanoa, millaisen liikkeen eilinen järistys aiheutti merenpohjassa. Todennäköisesti kyse oli samanlaisesta järistyksestä, mutta pienemmästä.

Amerikkalaiset asiantuntijat ilmoittavat illalla, että järistyksen synnyttämä aalto suuntautui pääasiassa kohti etelää, jossa ei ole maata lähellä.

Suomalaisia oli eilen tiedetyllä mahdollisella aallon vaikutusalueella ainakin Mauritiuksella, jossa heitä evakuoitiin rannikoilta. Mauritius on kuitenkin tuhansien kilometrien päässä järistysalueesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  2. 2

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  5. 5

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  6. 6

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  7. 7

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  8. 8

    Cristiano Ronaldon jumalaisen kaunis tyttöystävä aiheutti kohun – raskaus ei pysäyttänyt: Kyykkäsi pakarat piukeina treenivideolla

  9. 9

    Nopeutettu video harvinaisesta luonnonnäytelmästä: Näin Aurinko pimeni täydellisesti

  10. 10

    Jihadismitutkijaa kiinnostaa, radikalisoituiko Turun pääepäilty Suomessa: ”Antaa vastauksia aika lailla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. 6

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  7. 7

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  8. 8

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  9. 9

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  10. 10

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  2. 2

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  5. 5

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  6. Näytä lisää