Teijo

Ulkomaat

Valikko

Raportti: EU-jäsenyys rikastutti uusia jäsenmaita

EU-jäsenyys on rikastuttanut tuntuvasti unionin uusia jäsenmaita, käy ilmi EU-komission perjantaina julkaisemasta raportista.

Uusien EU-maiden kansalaisten tulotaso oli viime vuonna 52 prosenttia vanhojen jäsenmaiden keskiarvosta, kun se vuosituhannen vaihteessa oli vain 40 prosenttia.

Samalla uusien jäsenmaiden työttömyysaste on pudonnut jyrkästi. Kun monissa Itä-Euroopan maissa työttömyysaste oli vuonna 2000 pitkälti yli kymmenen prosenttia, on työttömyysaste pudonnut useimmissa maissa EU:n keskiarvoon eli noin seitsemään prosenttiin.

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn ja talouskomissaari Joaquin Almunia julkistivat perjantaina raportin EU:n viisi vuotta sitten tapahtuneen laajentumisen taloudellisista vaikutuksista.

EU:hun liittyi keväällä 2004 kymmenen uutta jäsenmaata Itä-Euroopasta ja Välimereltä. Vuonna 2007 unioniin liittyvät Romania ja Bulgaria.

Laajentunut EU on maailman suurin yhdentynyt talousalue, jonka osuus maailman bruttokansantuotteesta on hieman yli 30 prosenttia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  8. 8

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  9. 9

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  10. 10

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  6. 6

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  7. 7

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  8. 8

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  9. 9

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  10. 10

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  6. Näytä lisää