Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Valtava sähkökatkos Floridassa - syytä ei tiedetä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suuri osa Floridan alueesta oli täysin yllättäen ilman sähköä tiistaina illalla. Sähkönjakelu alkoi takkuilla paikallista aikaa puolen päivän jälkeen.

Ainakin neljä miljoonaa ihmistä oli ilman sähköä, ja tiettävästi ainakin kahdeksan voimalaa oli poissa toiminnasta, mukana myös Miamista etelään sijaitseva Turkey Pointin ydinvoimala.

Viranomaisilla ei ollut välittömästi tietoa ongelman syystä, mutta tiedotusvälineiden mukaan kotimaan turvavirasto oli vakuuttanut, että syynä ei ole terrorismi.

Viranomaiset kertoivat, että Turkey Point pysähtyi automaattisesti, koska jakeluketjussa oli häiriöitä. Alustavien selvitysten mukaan yksi jakeluasema Etelä-Floridassa hajosi, mikä aiheutti odottamattoman dominoilmiön, joka aiheutti mittavat ongelmat.

Jakeluhäiriö iski tiuhasti asutulle niemimaan itärannikolle, ja laajat alueet Daytona Beachilta Miamiin saakka olivat ilman sähköä. Myös länsirannikolla sijaitseva Tampa kärsi katkoista.

Alueella syntyi massiivisia liikenneruuhkia, koska liikennevalot eivät toimineet. Sairaalat joutuivat turvautumaan generaattoreihin, ja Miamin satama sekä kansainvälinen lenttokenttä olivat ilman sähköä.

CNN:n mukaan Floridan keskiosiin sähköt palaavat jopa muutamassa tunnissa, mutta osavaltion eteläiset osat, muun muassa Miami, voivat joutua odottamaan pidempään.

Syyksi epäiltiin ylikuormitusta, koska alueella on ollut vuodenaikaan nähden ennätyslämmintä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  2. 2

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  5. 5

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  6. 6

    Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

  7. 7

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  8. 8

    Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

  9. 9

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  2. 2

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  5. 5

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  6. Näytä lisää