Atso

Ulkomaat

Kultaseppä: Diana ja Dodi ostivat kihlat

Julkaistu:

Huhumylly prinsessa Dianan ja hänen rakastajansa Dodi Al Fayedin avioaikeista sai eilen uutta vauhtia, kun jalokivikauppias Alberto Repossi väitti myyneensä parille kihlasormuksen.

Repossi paljastaa Daily Express -lehdelle myyneensä pariskunnalle 200000 euron kihlasormuksen vähän ennen Pariisin auto-onnettomuutta.

- Prinsessa Diana valitsi itse kihlasormuksen ja Dodi haki sen Pariisissa sijaitsevasta kaupastani vuorokautta ennen kuin he molemmat kuolivat, Alberto Repossi sanoi.

Pari oli matkalla Al Fayedin asuntoon elokuisena yönä 1997, kun kohtalokas kolari tapahtui. Repossin mukaan Dodi oli aikeissa kosia Dianaa perillä.

Monte Carlossa asuva Repossi kertoi tietonsa Scotland Yardin etsiville ja tutkintaa johtavalle lordi John Stevensille viime viikolla. Kertomuksensa vakuudeksi hän esitti myös videonauhaa ja muita todisteita.

- Sekaannuksen välttämiseksi annan viranomaisille kopion kauppakirjasta, josta käy ilmi, että kyseinen sormus oli tarkoitettu nimenomaan kihlasormukseksi, hän sanoi.

Repossin kertomusta tukee se, että Diana kertoi vain viikkoja ennen kuolemaansa toimittajille "suuresta yllätyksestä", jonka hän aikoisi julkistaa lähiaikoina.

Tutkijat selvittävät nyt, oliko yllätys prinsessan ja Dodi Al Fayedin päätös kihlautua.

Repossi kertoi sormuskaupasta ensimmäisen kerran 1997, heti Dianan kuoleman jälkeen. Tuolloin hän kuitenkin kieltäytyi kertomasta, mitä varten sormus oli ostettu.

- Se on henkilökohtainen asia, josta ei keskustella asiakkaan kanssa, Repossi sanoi tuolloin brittilehti The Timesille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  2. 2

    Räikkönen aloitti Unkarin kisaviikonlopun vakuuttavasti – Ferrarin lupaus romutti autonsa!

  3. 3

    Kaksi poliisia loukkaantui kiinniottotilanteessa Karkkilan ABC:llä – poliisi jäi peruuttaneen auton ja poliisiauton väliin

  4. 4

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  5. 5

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  6. 6

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  7. 7

    Esapekka Lapille jo neljäs pohja-aika – hurja sekuntitaistelu jatkuu Suomen MM-rallissa

  8. 8

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  9. 9

    Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

  10. 10

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  2. 2

    Räikkönen aloitti Unkarin kisaviikonlopun vakuuttavasti – Ferrarin lupaus romutti autonsa!

  3. 3

    Kaksi poliisia loukkaantui kiinniottotilanteessa Karkkilan ABC:llä – poliisi jäi peruuttaneen auton ja poliisiauton väliin

  4. 4

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  5. 5

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  6. Näytä lisää