Lyydia, Lyyli

Ulkomaat

Valikko

Maanjäristyksen uhrit taistelevat nyt ryöstelijöitä vastaan

Julkaistu:

Chile määräsi tiistaina lisää joukkoja maanjäristyksen koettelemille alueille. Joukkojen määrä kaksinkertaistettiin yhteensä 14 000:een.

Tuhoalueilla on viime päivinä puhjennut monin paikoin levottomuuksia ja kauppoja on ryöstetty. Järjestyksen turvaamisen lisäksi joukot jakavat apua.

Presidentti Michelle Bacheletin mukaan tilanne saatiin hallintaan maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Concepcionissa.

Kaupunkiin yöksi julistettua ulkonaliikkumiskieltoa jatkettiin puolillepäivin levottomuuksien rauhoittamiseksi.

Järistyksessä pahoin tuhoutuneessa Concepcionissa on ryöstetty ja poltettu kauppoja ja muita rakennuksia. Asukkaat pelkäävät nyt kotiensa puolesta.

Yöllä sähkötöntä kaupunkia valaisivat nuotiot, joiden toivottiin pitävän varkaat loitolla. Asukkaiden muodostamat partiot olivat aseistautuneet kepein ja haulikoin.

- Sotilaat saapuivat vasta nyt, eivätkä he pysty hallitsemaan tilannetta. Olemme järjestäytyneet naapurustossamme puolustaaksemme itseämme, koska ihmiset ryhtyvät ryöstelemään kotejamme, kertoi 36-vuotias opettaja Caroline Contreras.

Levottomuuksista kerrottiin myös muissa rannikon kaupungeissa ja kylissä. Jopa sairaaloita ja paloasemia on ryöstetty.

Tuhoja 1 600 kilometrin matkalla

Presidentti Bachelet torjui arvostelun, jonka mukaan Chilen hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi järistyksen uhrien auttamiseksi.

- Chilessä ei ole koskaan ollut järistystä, joka olisi ollut näin voimakas sekä vaikuttanut näin laajalla alueella, Bachelet sanoi.

Lauantainen järistys ja sen nostattama tsunami aiheuttivat tuhoa Chilen rannikolla 1 600 kilometrin matkalla. Kuolonuhrien määrä nousi tiistaina yli 720:een.

Avustusjärjestö World Vision kuvaili oloja katastrofaalisiksi esimerkiksi Dichaton rannikkokaupungissa, johon johtava tie tuhoutui. Kaupungin asukkaat ovat olleet järistyksestä lähtien eristyksissä ilman ulkopuolista apua.

Suomen Chilen-suurlähetystö ei ollut tiistai-iltaan mennessä vielä tavoittanut kaikkia tiedossaan olevia suomalaisia Chilessä.

Ulkoministeriöstä kerrottiin, että vielä neljään suomalaiseen yritettiin saada yhteyttä.

Ulkoministeriö korosti, ettei suurlähetystöllä välttämättä ole tietoa kaikista maassa satunnaisesti matkustavista suomalaisista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

  4. 4

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  5. 5

    Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

  7. 7

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  8. 8

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  9. 9

    Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

  10. 10

    Jesse Puljujärven pomo: ”Hän oli todella turhautunut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  5. 5

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  6. 6

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  8. 8

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  9. 9

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  10. 10

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

  4. 4

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  5. 5

    Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

  6. Näytä lisää