Martta

Ulkomaat

Valikko

Obama yllättyi Nobelista

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoo yllättyneensä Nobelin rauhanpalkinnosta.

Puheessaan Washingtonissa Obama sanoi, ettei hän pidä palkintoa tunnustuksena saavutuksistaan, vaan kehotuksena ryhtyä toimeen ilmastonmuutoksen, aseidenriisunnan ja konfliktien suhteen.

Obama kertoi tuntevansa olonsa nöyräksi. Hän sanoi, ettei tunne ansaitsevansa kuulua häntä edeltäneiden rauhanpalkinnon voittajien joukkoon, joista monia hän pitää esikuvinaan.

Obaman lisäksi moni muukin yllättyi, kun hänet tänään julistettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi Oslossa.

Nobel-komitean mukaan Obama on ponnistellut poikkeuksellisen paljon kansainvälisen diplomatian ja ihmisten välisen yhteistyön puolesta.

Komitean mielestä Obama on myös pyrkinyt vähentämään ydinaseita ja antamaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Obaman valinta oli yllätys, sillä hän aloitti Yhdysvaltain presidenttinä vasta viime tammikuussa - vain alle kaksi viikkoa ennen kuin Nobelin ehdokasasettelun aikaraja umpeutui. Vielä ei ole tiedossa, kuka ehdotti Obamaa Nobelin saajaksi.

Asiantuntijat arvelivat,
ettei Obama voita vielä

Obaman nimi oli esillä voittajaveikkailujen yhteydessä, mutta moni asiantuntija arveli, että olisi liian aikaista myöntää palkinto Obamalle.

Myös Nobel-komitean johtajalta Thorbjørn Jaglandilta kysyttiin, miksi Obama valittiin voittajaksi, vaikka tämä on ollut virassa vasta alle vuoden.

- Me halusimme tukea sitä, mitä hän yrittää saavuttaa, Jagland sanoi BBC:n mukaan.

- Se on selvä signaali sen puolesta, että me haluamme kannattaa samoja asioita kuin hän.

Myös Norjan pääministeri Jens Stoltenberg puolusti valintaa.

- Jännittävää ja mielenkiintoista tässä palkinnossa on se, että se on annettu jollekin, jolla on voimaa edistää rauhaa, Stoltenberg sanoi.

Kaksi virassa olevaa USA:n
presidenttiä voittanut aiemmin

Palkinnon arvo on 10 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin miljoona euroa. Se luovutetaan Obamalle 10. joulukuuta.

Nobel-voittaja valittiin 205 ehdokkaan joukosta. Mukana oli 172 ihmistä ja 33 organisaatiota.

Vahvimpana ennakkosuosikkina Nobelin saajaksi pidettiin vielä tänä aamuna Zimbabwen pääministeriä Morgan Tsvangiraita. Hän on tullut tunnetuksi diktaattori Robert Mugaben haastajana.

Myös kolumbialaista senaattoria, kiinalaista toisinajattelijaa ja afganistanilaista naisoikeusaktivistia veikkailtiin etukäteen Nobel-voittajiksi.

Obama on kolmas virassa oleva Yhdysvaltain presidentti, joka saa Nobelin rauhanpalkinnon. Woodrow Wilson sai palkinnon vuonna 1919 ja Theodor Roosevelt 1906. Entinen presidentti Jimmy Carter palkittiin vuonna 2002.

Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon sai presidentti Martti Ahtisaari.

Rauhannobelisteja

2009 - Yhdysvaltain presidentti Barack Obama palkitaan pyrkimyksistä vähentää maailman ydinaseita ja työstä rauhan puolesta.2008 - Presidentti Martti Ahtisaari.2007 - Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC ja Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore.2006 - Bangladeshilainen Muhammad Yunus ja mikroluottopankki Grameen palkittiin köyhyyden vähentämisestä.2005 - Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja sen johtaja Mohamed ElBaradei ydinturvallisuuden edistämisestä.2004 - Kenialainen ympäristöaktivisti Wangari Maathai, jonka ansiosta eri puolille Afrikkaa on istutettu kymmeniä miljoonia puita.2003 - Iranilainen asianajaja Shirin Ebadi. Hän on tehnyt kotimaassaan uraauurtavaa työtä ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta.2002 - Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter palkittiin demokratiaa, ihmisoikeuksia ja rauhaa edistävästä toiminnasta.2001 - YK ja sen pääsihteeri Kofi Annan. Nobel-komitea ylisti hänen ponnistelujaan rauhanomaisemman maailman puolesta.2000 - Etelä-Korean presidentti Kim Dae Jung palkittiin muun muassa yrityksistä rakentaa sovintoa Pohjois-Korean kanssa.

Lähde: STT

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  2. 2

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  3. 3

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  4. 4

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  5. 5

    Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

  6. 6

    Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

  9. 9

    Kiira Korpi kokeili tankotanssia maailmanmestarin kanssa – piukka treeniasu paljasti timmin vatsan: ”Uskomatonta!”

  10. 10

    Vene törmäsi Saimaan kanavan poijurakenteeseen Venäjän puolella – kolme suomalaista sairaalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  2. 2

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  3. 3

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  4. 4

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  5. 5

    Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

  6. Näytä lisää