Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Pohjois-Koreaan avattiin hampurilaisravintola mistä ei saa hampurilaisia

Julkaistu:

Ruokapulasta kärsivä Pohjois-Korea on kohauttanut avaamalla ensimmäisen hampurilaisravintolansa.

Pohjois-Korean Japanissa julkaisema Chosun Shimbo -sanomalehti kertoi, että Samtaesong-niminen ravintola avattiin jo kesäkuun alussa Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin keskustaan.

Vaikka kyseessä on hampurilaisravintola, "hampurilaista" sen tiskiltä on turha pyytää.

Kommunistisessa Pohjois-Koreassa amerikkalaiseksi mielletyn sanan käyttö on kielletty: sen sijaan voi tilata "jauhelihaa ja leipää", "jauhettua kalaa ja leipää" tai vaikkapa "vihanneksia ja leipää".

Ravintolan hinnat ovat länsimaalaisittain hyvin halvat. Hampurilainen - jauhelihaleipä - irtoaa 1,20 eurolla. Toisin kuin lännessä, Pohjois-Koreassa pikaruoka on kuitenkin vain harvojen luksusta.

Palkat ovat niin alhaiset, että syömällä Samtaesongissa keskiverto pohjoiskorealainen pistäisi haisemaan yli puolet päivän palkastaan. Suurin osa 24-miljoonaisesta kansasta elää kansainvälisen ruoka-avun varassa.

-Pjongjang on kuin saari, jonka asukkaat elävät epätavallisen ihmisarvoista elämää. Muualla Pohjois-Koreassa tilanne on aivan toinen, eteläkorealainen Dong-a Ilbo -sanomalehti pohti pääkirjoituksessaan.

Toisten tietojen mukaan koko ravintolaan ei ole asiaa ilman erillistä pääsylippua. Dong-a Ilbon mukaan lippujen hinnat ovat jo moninkertaistuneet mustassa pörssissä.

Pizzeria avattiin keväällä

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Ilin mieltymys länsimaisiin ruokiin on tiedetty jo pitkään. 1990-luvun lopulla Kim toi Pohjois-Koreaan ryhmän italialaisia kokkeja opastamaan armeijan upseereja pizzan saloihin.

Sanomalehti Daily Telegraphin mukaan upseerien pöperöt eivät kuitenkaan Kimin mielestä yltäneet aidon italialaisen ruoan tasolle. Niinpä Kim lähetti viime vuonna paikallisen kokkiryhmän Roomaan ja Napoliin opettelemaan ruoanlaittoa.

Seurauksena Pjongjangiin avattiin maaliskuussa ensimmäinen "aito" italialainen pizzeria.

-Olen oppinut televisiosta ja kirjoista, että pizza ja spagetti ovat maailman kuuluisimpia ruokia, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun maistan niitä. Niissä on ainutlaatuinen maku, ihasteli 42-vuotias Jung Un-Suk sanomalehti Chosun Shimbolle tuolloin.

Dong-a Ilbon mukaan Pohjois-Koreassa on käynnissä useita ravintolahankkeita. Suuri osa kansasta tuskin tulee kuitenkaan edes näkemään - saati maistamaan - niiden tuotoksia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. 6

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  7. 7

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  8. 8

    Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

  9. 9

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  10. 10

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  7. 7

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  10. 10

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. Näytä lisää