Mauno, Maunu

Ulkomaat

Koulutytön raaka murha hiljensi Ålborgin

Julkaistu:

Tanskalainen Ålborgin kaupunki vaipui viikonloppuna sokkiin Cecilie Kajus Næblerødin, 18, julman murhan vuoksi.

Cecilie jätti 23-vuotiaan poikaystävänsä ja joutui maksamaan päätöksestä hengellään luokkabileissä.

- Cecilie oli iloinen ja ystävällinen nainen, joka hymyili aina, luokanvalvoja Cellina Porsborg kuvaili nuorta uhria.

Cecilie juhli yhdessä lukiotovereidensa kanssa koululla, kun ex-poikaystävä ilmaantui yllättäen paikalle kello yhdeksän aikaan perjantai-iltana.

Mies ei sanonut mitään. Hän veti vain veitsen esiin ja iski sillä Cecilietä luokkatovereiden katsoessa.

Vertavuotanut Cecilie pääsi livahtamaan mieheltä karkuun, mutta tämä tavoitti hänet uudelleen koulun eteisessä.

Mies iski entistä rakastettuaan kerta toisensa jälkeen, kunnes tämä ei enää liikahtanut.

Koulutoverit yrittivät auttaa Cecilietä, mutta joutuivat itse puukotetuiksi. Mies haavoitti veitsellä 17-vuotiasta auttajaa olkapäähän ja 19-vuotiasta kurkkuun.

Kumpikaan auttajista ei saanut vakavia vammoja, mutta 19-vuotias jouduttiin myöhemmin leikkaamaan sairaalassa.

Aktiiviseksi kehonrakentajaksi kuvailtu mies pääsi mystisesti pakenemaan koululta. Hänet löydettiin myöhemmin kotoaan. Hän oli riistänyt itseltään hengen pyörävajassa.

Mies jätti jälkeensä kuusi sivua pitkän kirjeen, jossa hän yritti selittää tekoaan. Cecilie oli lopettanut suhteen vain kahta päivää aiemmin, eikä mies kyennyt hyväksymään eroa.

Mies kertoo äidilleen ja isäpuolelleen kirjoittamassaan kirjeessä tunteneensa itsensä myös yksinäiseksi. Hän oli pettynyt ystäviinsä ja Cecilien eroilmoitus oli viimeinen pisara.

Tanskalaislehtien mukaan miehellä oli myös tilillään tuomio väkivaltaisuudesta ja hänellä oli porttikielto useisiin paikallisiin ravintoloihin.

Cecilien luokkatoverit ja opettajat ovat edelleen hyvin järkyttyneitä perjantai-illan tapahtumista. He muistelivat Cecilietä lauantaina koululla pidetyssä tilaisuudessa.

- Tulemme tarvitsemaan paljon aikaa tästä tragediasta toipumiseen. Kyse ei ole ainoastaan Cecilien kuolemasta vaan myös siitä miten hän kuoli, luokanvalvoja Porsborg sanoi.

Koko Ålborgin kaupunki otti viikonloppuna osaa Cecilien kuolemaan ja mm. kaupungin ravintoloissa vietettiin yöllä minuutin hiljainen hetki hänen muistolleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  3. 3

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  4. 4

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  5. 5

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  6. 6

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  7. 7

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  8. 8

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  9. 9

    Isis väittää toteuttaneensa Siperian sarjapuukotuksen – seitsemän haavoittui

  10. 10

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  9. 9

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  3. 3

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  4. 4

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  5. 5

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  6. Näytä lisää