Atso

Ulkomaat

Viidakkosissien vankina oleva ruotsalaismies puhuu videolla lapsilleen

Julkaistu:

Pian kaksi vuotta kolumbialaisten Farc-sissien panttivankina ollut ruotsalainen Roland Larsson, 69, on elossa. Miehen perhe sai joulun alla isältään videon, jolla hän puhuu lapsilleen.

- Olen sairas, kertoo väsyneen oloinen Larsson noin viisi minuuttia kestävällä kuvanauhalla.

Larssonin kunto on huonontunut. Miehen kasvot ovat muuttuneet roikkuviksi. Perheen lääkäri epäilee miehen saaneen sydänkohtauksen.

- Isä näyttää laihtuneelta ja uupuneelta. Hän elää viidakossa taivasalla ja on pian 70-vuotias, tytär Matilda Olovsson, 32, kertoo.

Farc-sissien Ruotsiin toimittamalla kuvanauhalla Larsson kertoo vointinsa lisäksi mm. lunnasvaatimuksista. Sissien vaatima rahasumma on miehen perheelle liikaa.

- He pyytävät niin suurta summaa rahaa, että emme pääse millään lähellekään sitä, tytär kommentoi.

Roland Larsson ja hänen kolumbialainen vaimonsa kidnapattiin toukokuussa 2007. Kahdeksan aseistautunutta miestä tunkeutui pariskunnan kotiin El Diamantessa Kolumbiassa ja raahasi heidät viidakkoon.

Kaksi päivää myöhemmin Larssonin vaimo Diana Patricia Peña onnistui pakenemaan sissien kynsistä, kun armeijan ja sissein välille syttyi tulitaistelu. Hän piiloutui läheiseen taloon, josta armeija myöhemmin poimi hänet talteen.

Larssonin perhe kritisoi Ruotsin valtiota asian huonosta hoitamisesta. Valtio ei ole tyttären mukaan käyttänyt riittävästi energiaa isän vapauttamiseksi.

- Valtio voisi kiinnittää asiaan enemmän huomiota, tytär toivoo.

Kolumbialaislehti El Meridiano de Cordoba uutisoi jokin aika sitten, että Ruotsin valtio olisi käynyt neuvotteluja sissien kanssa ohi Kolumbian valtion. Ruotsin ulkoministeriö ei kommentoi asiaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. 6

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  10. 10

    Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. Näytä lisää