Olli, Olavi

Ulkomaat

Obama Detroitin-lennon terroriyrityksestä: Järjestelmä petti

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ilmoittanut uusista toimista maahan suunnattujen terrori-iskujen torjumiseksi.

Obaman mukaan Detroitin-lennon terroriyritys olisi voitu estää. Yhdysvaltain viranomaisilla oli hänen mukaansa tarvittavat tiedot, mutta niitä ei osattu yhdistää oikein.

Nigerialaismies yritti joulupäivänä sytyttää räjähteen Amsterdamista Detroitiin matkalla olleella lennolla.

Obaman mukaan maan tiedustelupalvelujen ylläpitämää listaa lentokiellossa olevista tai tarkkailulistalla olevista epäilyttävistä henkilöistä laajennetaan ja sen käyttöä tehostetaan. Hän on myös vahvistanut, että uudet, jo käyttöön otetut lisätarkastukset pidetään voimassa ja nyt myös epäilyttävistä maista saapuvien viisumitiedot on pidettävä ajan tasalla.

Obama ilmaisi selkeästi turhautumisensa siihen, että tiedustelupalvelu oli epäonnistunut.

-Järjestelmä petti, hän painotti useaan eri otteeseen ja sanoi, ettei hän hyväksy sellaista. Vakava ja jopa vihaisen oloinen Obama painotti sitä, että kaikki oleellinen tieto oli olemassa, mutta kukaan ei osannut yhdistää niitä.

Toimenpiteisiin päädyttiin Valkoisessa talossa tiistain illalla pidetyn korkean tason turvallisuustapaamisen jälkeen.

Täpärästi vältetty nigerialaismiehen matkustajakoneen räjäytysyritys on nostanut terrori-iskujen pelon jälleen pintaan ja presidentiltä on odotettu selkeitä ja ripeitä toimia.

-Inhimilliset ja järjestelmän virheet olivat vaatia yli 300 ihmisen hengen, Obama muistutti.Hän painotti myös sitä, että Guantanamon vankileirissä olevia jemeniläisiä vankeja ei palauteta ainakaan toistaiseksi kotimaahansa.

Obama sai tapaamisessa tuoreimmat tiedot sekä turvallisuustilanteesta että joulupäivän räjäytysyrityksestä syytteessä olevasta nigerialaismiehestä.

Paikalla lähes kaksituntisessa palaverissa olivat muiden muassa liittovaltion poliisi FBI:n ja tiedustelupalvelu CIA:n johtajat, kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri sekä oikeusministeri.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. 6

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  7. 7

    Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  2. 2

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  3. 3

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  4. 4

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  5. 5

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  6. 6

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. Näytä lisää