Iivari, Iivo

Ulkomaat

YK:n rasismikokouksesta tuli täysi härdelli - katso video

Julkaistu:

YK:n rasisminvastainen konferenssi Genevessä sai maanantaina dramaattisen alun, kun Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad alkoi puheessaan sättiä Israelia kovin sanoin.

EU-maiden valtuuskunnat marssivat protestiksi ulos kokoussalista, minkä lisäksi puhe herätti vastalauseiden myrskyn.

- Iranin presidentti luonnehti Israelin valtiota rasistiseksi ja kyseenalaisti sen olemassaolon, Suomea delegaatiota johtava suurlähettiläs Hannu Himanen kertoi STT:lle.

Ahmadinejad kritisoi puheessaan Israelin valtion luomista toisen maailmansodan jälkeen.

- He turvautuivat sotilastoimiin tehdäkseen kokonaisen kansan kodittomaksi juutalaisten kärsimyksen varjolla. Ja he lähettivät siirtolaisia Euroopasta, Yhdysvalloista ja muista maista perustaakseen täysin rasistisen hallituksen miehitettyyn Palestiinaan, Ahmadinejad sanoi.

Lisäksi hän syytti sionismin olevan rasismia, joka käyttää uskontoa hyväkseen.

Ahmadinejadin aloitettua puheensa salista poistettiin useita klovneiksi pukeutuneita mielenosoittajia. Hetken kuluttua ulos kävelivät sekä kaikki EU-maat että useita muita Euroopan maita.

Himanen kertoi STT:lle aikovansa odottaa puheen päättymistä, minkä jälkeen EU-maat aikoivat palata saliin.

Suurin osa kokoukseen osallistuvista maista jäi kuitenkin kuuntelemaan Ahmadinejadin puhetta, joka sai lopuksi aplodit. Useat maat
boikotoivat kokousta

Useat valtionpäämiehet ja diplomaatit tuomitsivat Ahmadinejadin kommentit tuoreeltaan.

- Niin törkeän antisemitistisillä kommenteilla ei tulisi olla mitään sijaa YK:n rasisminvastaisessa kokouksessa, Britannian suurlähettiläs Peter Gooderham sanoi.

- Iranin presidentin puhe oli sietämätön kehotus rasistiseen vihaan, se polki maahan kansainväliseen ihmisoikeussopimukseen kirjatut ihanteet ja arvot, Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy puolestaan sanoi lausunnossaan.

Saksa, Hollanti, Italia ja Puola boikotoivat kokousta, sillä Ahmadinejadin pelättiin jo etukäteen esittävän puheessaan juutalaisvastaisia kommentteja.

Lisäksi muun muassa Yhdysvallat, Israel, Kanada ja Australia jäivät kokouksesta pois, sillä ne vastustavat kokouksen etukäteen valmisteltua päätöslauselmaa.

Ulos on marssittu
ennenkin

Myös edellisessä rasisminvastaisessa kokouksessa vuonna 2001 koettiin ulosmarssi.

Tuolloin Yhdysvaltojen ja Israelin delegaatiot tulistuivat sionismia arvostelleista kommenteista. Nyt järjestettävä viisipäiväinen konferenssi on suoraa jatkoa Etelä-Afrikassa olleelle Durban-kokoukselle.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon muistutti Ahmadinejadia vain tunteja ennen tämän puhetta siitä, ettei sionismia voida YK:n päätöslauselman mukaan rinnastaa rasismiin.

Ban Ki Moon ehti myös moittia maita, jotka olivat ilmoittaneet jäävänsä kokouksesta pois. Myöhemmin hän kuitenkin tuomitsi jyrkin sanoin Ahmadinejadin puheen.

Ahmadinejad ehti aiheuttaa diplomaattisen selkkauksen jo ennen kokouksen alkua.

Sveitsin liittopresidentti Hans-Rudolf Merz tapasi Iranin presidentin sunnuntaina ensimmäisenä länsimaisena valtionpäämiehenä. Israel kutsui vastalauseeksi Sveitsin-suurlähettiläänsä kotiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  3. 3

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

  8. 8

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  9. 9

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  10. 10

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  3. 3

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. Näytä lisää