Mauno, Maunu

Ulkomaat

Irakilaissiviilin surmasta 2 vuotta vankeutta jenkkisotilaalle

Julkaistu:

Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas tuomittiin varhain aamulla Suomen aikaa vajaan kahden vuoden vankeusrangaistukseen huhtikuun lopussa tapahtuneesta irakilaismiehen surmasta.

Sotaoikeuden syyttäjien mukaan John Jodka, 20, kuului kahdeksan amerikkalaissotilaan ryhmään, joka yhteistuumin pakotti Hamdaniassa Bagdadin ulkopuolella asuneen 52-vuotiaan miehen ulos kodistaan ja tappoi hänet.

Sotilaat yrittivät peittää jälkensä lavastamalla tapahtuman tienvarsipommia asettaneen kapinallisen ampumiseksi.

Syyttäjien mukaan Jodkan lievään tuomioon vaikutti se, että hän oli suostunut todistamaan muita ryhmän jäseniä vastaan. Viime kuussa yksi laivaston sotilas, Melson Bacos, tuomittiin vuoden vankeusrangaistukseen samasta teosta.

Myös hän suostui todistamaan muita ryhmäläisiä vastaan. Loput odottavat edelleen tuomioitaan.

Toisessa samaan aikaan pidetyssä kuulustelussa maahanlaskujoukkoihin kuulunut James Baker tunnusti syyllisyytensä 14-vuotiaan tytön raiskaukseen ja murhaan sekä tytön perheen tappamiseen. Baker vältti tunnustuksellaan kuolemantuomion. Hänet tuomitaan myöhemmin.

Viisi sotilasta raiskasi ja murhasi tytön sekä tappoi hänen isänsä, äitinsä ja kuusivuotiaan pikkusiskonsa maaliskuussa Mahmudijassa Bagdadin eteläpuolella. Ryhmän jäseniä ei vielä ole tuomittu. (STT-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

  4. 4

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. 6

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  7. 7

    Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

  8. 8

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  9. 9

    ”USA:n politiikan vaarallisimman miehen” nousu ja lasku – aloittaako Steve Bannon nyt sodan Trumpia vastaan?

  10. 10

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

  4. 4

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. Näytä lisää