Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Clintonin jahtaaja oli itsekin uskoton

Yhdysvaltain edustajainhuoneen entinen puhemies Newt Gingrich on tunnustanut käyneensä itse vieraissa samaan aikaan, kun hän ajoi kongressin virkasyytettä Bill Clintonia vastaan Monica Lewinsky -skandaalissa.

Republikaanipuolueen mahdollinen presidenttiehdokas tunnusti uskottomuutensa kristillisen ryhmittymän haastattelussa, joka julkistettiin eilen.

- Rehellinen vastaus on kyllä. Oli aika, jolloin en noudattanut omia periaatteitani enkä varsinkaan Jumalan asettamia periaatteita, Gingrich sanoi Fox-tv-kanavan mukaan.

Gingrich johti vaikutusvaltaista edustajainhuonetta vuodesta 1994 ja asetteli toistuvasti kapuloita demokraattipresidentti Clintonin poliittisiin rattaisiin. Gingrich oli 1990-luvun loppupuolella etunenässä vaatimassa Clintonille syytettä väärästä valasta ja oikeuden halventamisesta, kun tämä oli kiistänyt suhteensa Lewinskyyn.

Gingrich itse kiistää, että hän olisi ollut tekopyhä.

- Yhdysvaltain presidentti joutui vaikeuksiin, koska hän syyllistyi törkeään rikokseen liittovaltion tuomarin edessä. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä asiaa eteenpäin.

Gingrich erosi toisesta vaimostaan vuonna 2000. Eron syynä oli hänen suhteensa 20 vuotta nuorempaan entiseen kongressiavustajaan, joka on nykyisin hänen järjestyksessään kolmas vaimonsa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  2. 2

    Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  5. 5

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  6. 6

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  7. 7

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  8. 8

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  9. 9

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  10. 10

    Alkuperäiset Baywatch-kaunottaret kokoontuivat yhteen – tältä he näyttävät vuosikymmenien jälkeen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  5. 5

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  6. 6

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  7. 7

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  8. 8

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  2. 2

    Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  5. 5

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  6. Näytä lisää