Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

19 terroriepäillyn nimet julki

Britannian poliisi julkisti perjantaina suuresta terrorisuunnitelmasta epäiltyjen henkilöiden nimiä. Britannian keskuspankki kertoi 19 epäillyn nimet internetsivuillaan sen jälkeen kun pankki oli jäädyttänyt heidän varansa.

Melkein puolet epäillyistä asuu Lontoossa, ja kaikki ovat Britannian muslimeja. Vanhin heistä on 35-vuotias ja nuorin 17-vuotias.

Britanniassa on pidätetty 24 ihmistä, joiden epäillään olleen osallisina suunnitelmassa. Poliisi kertoi pidättäneensä kaikki juoneen tähän mennessä liitetyt henkilöt. Lisäksi Pakistan on ilmoittanut pidättäneensä seitsemän henkilöä.

- On ilman muuta mahdollista, että jossain on vielä osallisia vapaalla jalalla. Saattaa olla, että tutkinnassa tulee vielä ilmi siihen viittaavia seikkoja, Lontoon poliisin tiedottaja muistutti.

Suunnitelmaan liittyvää todistusaineistoa etsittiin yhä lukuisissa kotietsinnöissä erityisesti Lontoossa ja Birminghamissa. Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön neuvonantaja Fran Townsend sanoi viranomaisten tarvitsevan vielä aikaa saadakseen vahvistusta käsitykselle, jonka mukaan monet merkit suunnitelmassa viittaavat al-Qaidaan.

Brittiviranomaiset ovat olleet vaitonaisia al-Qaida-yhteyksistä. Sisäministeri John Reid korosti, että juonen paljastumisesta ja pidätyksistä huolimatta Britanniaan kohdistuu edelleen erittäin suuri terrorismin uhka. Tämän vuoksi hälytysvalmius pysyy vielä korkeimmalla mahdollisella tasolla.

- Olemme erittäin kiitollisia kaikesta avusta ja yhteistyöstä kansainvälisille kumppaneillemme, mukaan lukien Pakistanille, Reid sanoi lehdistötilaisuudessa Lontoossa.

Liikenteessä
yhä viivästyksiä

Lentoliikenne erityisesti Lontooseen ja sieltä pois takkuili edelleen terroriuhan vuoksi. British Airways uskoi saavansa lennettyä noin 70 prosenttia Heathrow'n kautta kulkevista kotimaan- ja Euroopan vuoroista. Tiukentuneet turvatoimet, erityisesti käsimatkatavaroita koskevat uudet rajoitukset, hidastivat matkantekoa eri puolilla maailmaa.

- Luulenpa, että suutelemme kumpikin maata jalkojemme alla, kun viimein pääsemme Los Angelesiin, amerikkalainen Mandy McDonald sanoi odotellessaan matkaseuralaisensa kanssa pääsyä Heathrow'lta kohti kotimaata.

Suomen ja Britannian välinen lentoliikenne toimi kuitenkin koko päivän normaalisti ilman merkittäviä viivästyksiä. Yhtään lentoa Lontooseen tai sieltä pois ei jouduttu perumaan.

Britti- ja amerikkalaismediat kertoivat yksityiskohtia terrorijuonen tutkinnasta. Washington Post -sanomalehden mukaan suunnitelman tutkinta aloitettiin jo vuosi sitten Lontoon pommi-iskujen jälkeen, ja siihen osallistui satoja tutkijoita kolmelta eri mantereelta. Kymmeniä epäiltyjä on seurattu.

(STT-AFP-DPA-Reuters)

Ilmailuhallinto tiesi Britannian pommiepäilyistä etukäteen

Epäiltyjen nimet, iät ja osoitteet (BBC)

Katso kuvagalleria

Näitä luetaan!
  1. 1

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  2. 2

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  3. 3

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  6. 6

    Ronnie O’Sullivan ulos MM-kisoista – hämmensi taas käytöksellään

  7. 7

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  8. 8

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    NHL-tappelija kuoli aivosyöpään vain 45-vuotiaana – ehti lähettää tärkeän viestin jokaisen juniorin vanhemmalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. 6

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  7. 7

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  8. 8

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  2. 2

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  3. 3

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  6. Näytä lisää