Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Samsung-perijän itsemurha kuohuttaa Etelä-Koreaa

Eteläkorealaista elektroniikkajätti Samsungia johtavan ja maailman rikkaimpiin kuuluvan perheen tytär Lee Yoon-hyung, 26, on tehnyt itsemurhan New Yorkissa.

Satumaisen varakkaan, iloisena tunnetun ja kuvankauniin Leen kuolema ja sen peittely-yritys seurauksineen on järkyttänyt koko Etelä-Koreaa.

Samsungin Pohjois-Amerikan pääkonttori kertoi aluksi, että pääjohtajan tytär olisi kuollut auto-onnettomuudessa. Jopa Etelä-Korean konsulaatti joutui tiedustelemaan viranomaisilta, missä onnettomuus olisi tapahtunut.

Todellisuudessa Lee Yoon-hyung oli hirttäytynyt New Yorkin East Villagessa Astor Placen luksusasuntonsa oveen sähköjohdolla.

Mahdollisesta itsemurhaviestistä ei tiedetä. Vainajan löysi kolmen aikaan aamuyöllä hänen poikaystävänsä Shin Soo-bin, jota muu perhe ei ollut hyväksynyt Leen puolisoksi.

Samsung kertoi totuuden vasta neljä päivää virheellisten uutisten jälkeen.

- Tarinan tullessa ensin julki meillä oli riittämättömästi tietoa. Sen jälkeen emme korjanneet asiaa kunnioituksesta kärsivää perhettä kohtaan, Samsungin puhemies Yim Jun-seok totesi uutistoimisto Reutersille.

Yli 150 miljoonan euron arvosta Samsungin tytäryhtiöiden osakkeita omistanut Lee Yoon-hyung ajautui ratkaisuunsa pari kuukautta sen jälkeen, kun hänen vanhempansa eivät hyväksyneet hänen haluaan avioitua Shinin kanssa.

Isä, Samsungin pääjohtaja Lee Kun-hee, 64, ei tullut tyttärensä hautajaisiin. Lee Kun-hee ja hänen vaimonsa eli Lee Yoon-hyungin äiti olivat itsekin New Yorkissa lääkärintarkastusten vuoksi, mutta hautajaisissa olivat vain muut perheenjäsenet.

Lee Kun-heen ja hänen perheensä omaisuuden arvoksi on arvioitu yli neljä miljardia euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – vetyräjähdys reaktoritornissa

  3. 3

    Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

  4. 4

    Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

  5. 5

    Presidentti Niinistö oikeuskanslerivalinnasta: ”Velvollisuus puuttua nimitykseen johtuu perustuslaista”

  6. 6

    Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

  7. 7

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  8. 8

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  9. 9

    Poliisi varoittaa vappua varjostavasta vaarasta – ”Tärkeää katsoa kaverin perään”

  10. 10

    Saahan sitä huomiota näinkin – kohunäyttelijä, 44, teki sen taas: Kumarrus kesken koiralenkin paljasti lähes kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  4. 4

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  5. 5

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  10. 10

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – vetyräjähdys reaktoritornissa

  3. 3

    Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

  4. 4

    Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

  5. 5

    Presidentti Niinistö oikeuskanslerivalinnasta: ”Velvollisuus puuttua nimitykseen johtuu perustuslaista”

  6. Näytä lisää