Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Tuhannet ilman sähköä Etelä-Ruotsissa

Julkaistu:

Yli kymmenentuhatta asiakasta oli illansuussa ilman sähköä Etelä-Ruotsissa. Syy sähkökatkoihin oli kova tuuli, jonka on ennustettu yltyvän illalla myrskyksi.

Kööpenhaminan lähistöllä Tanskassa viranomaiset puolestaan evakuoivat kaksi kerrostaloa, joiden pelättiin mahdollisesti sortuvan kovan tuulen takia. 1950-luvulla rakennettujen talojen betonirakenteissa on ongelmia ja siksi Rödovressa sijaitsevien talojen sadat asukkaat on päätetty evakuoida kovalla tuulella.

Ruotsissa Skåneen on annettu korkeimman mahdollisen luokan varoitus myrskyvaroitus. Tuulen nopeuden ennustettiin nousevan illansuussa 25-29 metriin sekunnissa, puuskissa mahdollisesti jopa 33 sekuntimetriin.

Myrsky saattaa lisäksi tuoda mukanaan rajuja sade- ja raekuuroja. Myrskyn odotetaan etenevän edelleen Länsi-Götanmaalle ja myöhemmin illalla Itä-Götanmaalle.

Suomen Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Ruotsin myrsky ei tule Suomeen, vaan matalapaineen keskus liikkuu kohti Etelä-Baltiaa.

Lähestyvä myrsky on saanut sähköyhtiö E.ONin kutsumaan Ruotsissa paikalle ylimääräistä työvoimaa. Päivystävän meteorologin mukaan puiden kaatumisen riski on suuri, koska maa ei ole roudassa.

(STT-TT-Ritzau)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  2. 2

    Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

  5. 5

    Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Sveitsin moottorisahamies yhä vapaalla jalalla – poliisi julkaisi vain hetki ennen veritekoa otetun kuvan

  8. 8

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  9. 9

    Savon Sanomat: Thaimaa varoitti marjanpoimijoita Suomesta – määrä romahti

  10. 10

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  8. 8

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  9. 9

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  10. 10

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  2. 2

    Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

  5. 5

    Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

  6. Näytä lisää