Sami, Samuli

Ulkomaat

Onko kukaan nähnyt Ron Paulia?

Julkaistu:

Yhdysvaltain vaaleista ei ole viime viikkoina voinut kirjoittaa mitään ilman että keskustelupalstat ja lukijapalaute ovat paisuneet kysymyksistä: miksi ette tee juttua Ron Paulista?

Paul on republikaanipuolueen radikaalein ja oikeistolaisin presidenttiehdokas, joka on kerännyt ympäri maailmaa vankan kannattajakunnan erityisesti netin ja Youtuben käyttäjien keskuudessa. Kulttimaineensa ansiosta Paul on kahminut myös huikeat summat kampanjarahaa. Dollariensa avulla hän on yhä mukana vaalitaistossa, vaikka hänen kannatuksensa on esivaaleissa ollut keskimäärin alle kymmenen prosentin luokkaa.

Osansa Ron Paul -tiedusteluista ovat saaneet myös pohjoismaiset tiedotusvälineet. Norjalainen Dagbladet päättikin lopulta lähettää toimittajansa Floridaan Ron Paulin perään ottamaan miehestä selvää.

Tehtävään ilmaantui nopeasti yksi katala mutka: edes Paulin omat kampanjatyöntekijät eivät tienneet, missä mies on? Paul osallistui viime torstaina puolueensa ehdokastenttiin Boca Ratonissa - ja hävisi sen jälkeen. Hänen ei uskota palaavan Floridaan, vaikka siellä äänestetään tärkeissä esivaaleissa tiistaina, ja kaikki muut ehdokkaat vetävät parhaillaan hengästyttävää kampanjakierrosta ympäri osavaltiota.

Dagbladetin toimittaja esitti pitkän ja turhan etsinnän jälkeen lopulta Paulin kampanjatoimiston sihteerille kysymyksen: Missä hän on?

- Kuule, olen hieman epävarma asiasta. Voin kysyä muilta täällä konttorissa, sihteeri vastasi.

Minuuttia myöhemmin hän palasi asiaan.

- Tuota, me emme tiedä, missä hän tarkalleen tällä hetkellä on. Emme tiedä sitä. Mutta voin antaa hänen lehdistöedustajansa voicemail-numeron, hän varmasti vastaa viestiin. Hän ei ole täällä nyt, mutta hän voi ottaa selvää, missä Ron Paul on ja mitä tämä tekee jatkossa.

Lehdistöedustaja ei koskaan palannut asiaan.

Myöhemmin kuitenkin Dagbladetin toimittaja kuuli vuokra-autonsa kuljettajalta mielenkiintoisen seikan. Mies kertoi olevansa lähes varma, että hän oli nähnyt Paulin eräässä baarissa.

Ron Paul ajaa ns. libertaristista politiikkaa, joka vastustaa kaikkea liittovaltion puuttumista ihmisten elämään. Niinpä Paul muun muassa poistaisi tuloverot, sallisi vapaan aseenkannon kaikille ja vetäisi armeijan välittömästi Irakista.

  • USA:n vaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  3. 3

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  4. 4

    Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

  5. 5

    Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

  6. 6

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  7. 7

    Katsojat hämmästyivät lauantai-illan lottolähetyksestä – sama Jokerin voittorivi näytettiin kahdesti

  8. 8

    Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

  9. 9

    Jari-Matti Latvalan ralli päättyi kiroiluun

  10. 10

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  5. 5

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  8. 8

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  9. 9

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  10. 10

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  8. 8

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  9. 9

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  3. 3

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  4. 4

    Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

  5. 5

    Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

  6. Näytä lisää