Alma

Ulkomaat

Valikko

Sota-alueiden siviilit yhä useammin sotatoimien kohteina

Julkaistu:

Sotien luonteen muututtua siviilit kärsivät yhä useammin sotatoimista, ilmenee kansainvälisen Punaisen Ristin tuoreesta tutkimuksesta.

Sotatoimista kärsii suorasti tai epäsuorasti keskimäärin 65 prosenttia siviileistä. He ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan, olleet väkivallan uhreja tai menettäneet yhteyden läheisiinsä, kertoo tutkimus.

Ennen sotia käytiin selkeästi avoimilla kentillä kaukana siviiliasutuksesta, mutta nykyisin taistellaan asutusten ympärillä. Sisäisissä selkkauksissa raja taistelijan ja siviilin välillä on hämärtynyt.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean tutkimus tuo siviilien äänen kuuluviin. Aineisto on kerätty kahdeksasta maasta: Afganistanista, Kolumbiasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Georgiasta, Haitista, Libanonista, Liberiasta ja Filippiineiltä.

Siviilit kertovat kokemuksistaan sodasta sekä huolistaan ja peloistaan. Lisäksi sota-alueiden asukkaat kertovat, minkälaista apua heille on ollut auttajien toiminnasta ja mitä vielä voisi tehdä. Haastateltavia oli 4000.

- Tutkimus on ainutlaatuinen, sillä se nostaa sodan jaloissa elävien siviilien äänen kuuluviin.

Jos me kuuntelemme avun tarpeessa olevia, meidän on helpompi auttaa heitä, sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean operaatiopäällikkö Pierre Krähenbühl tiistaina.

Punainen Risti perustettiin alun perin auttamaan taisteluissa haavoittuneita sotilaita.

Järjestön synty juontaa juurensa 150 vuotta sitten käydystä Solferinon taistelusta.

Ranskan ja Sardinian joukot taistelivat Itävallan joukkoja vastaan, ja taistelussa kuoli tai haavoittui yli 38000 sotilasta. Sveitsiläinen liikemies Henry Dunant osui paikalle ja ryhtyi organisoimaan haavoittuneiden auttamista.

Kolumbiassa vanhemmat pelkäävät

Raportin mukaan afganistanilaisista lähes kaikki eli 96 prosenttia haastatelluista kärsivät jollakin tapaa sodasta. Aseelliset konfliktit ovat voimistuneet ja levinneet yhä uusille alueille. Taistelualueiden ulkopuolella siviilit saattavat kuolla tai haavoittua tienvarsipommien räjähdyksissä tai itsemurhapommittajien iskuissa.

Kotoaan on joutunut pakenemaan 76 prosenttia afganistanilaisista, ja yli puolella maan kansalaisista on vaikeuksia saada puhdasta vettä, terveydenhuoltoa ja sähköä.

Sekä Afganistanissa että Liberiassa yli 40 prosenttia haastatelluista kertoi joutuneensa kidutetuksi. Liberiassa riehui sisällissota vuodesta 1989 vuoteen 2003.

Kongon demokraattisessa tasavallassa miljoonat siviilit ovat menettäneet henkensä yli kymmenen vuotta kestäneessä selkkauksessa. Kiivaimpien taistelujen alueella maan koillisosassa raiskausten määrä on kasvanut.

- Lähes jokaisella konfliktialueella seksuaalisesta väkivallasta on tullut sodankäynnin ase, sanoi naisten kohtaloa seuraava Nadine Puechguirbal. Myös miehet ovat hänen mukaansa joutuneet seksuaalisen väkivallan kohteiksi.

Kolumbiassa kodeistaan on paennut yli kolme miljoonaa ihmistä jo 1985 alkaneen selkkauksen vuoksi. Ihmiset lähtevät kodeistaan, koska perheenjäseniä on uhkailtu. Vanhemmat pelkäävät lisäksi, että heidän lapsensa pakotetaan liittymään aseellisiin ryhmiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  7. 7

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  8. 8

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. Näytä lisää