Merja

Ulkomaat

Valikko

Ruotsalaisnainen on allerginen miehelleen

Halmstadilaisen Gisela Möcklön, 73, yhteinen taival miehensä Åken, 79, kanssa sai viime syksynä ikävän käänteen, kun Åkelle asennettiin sydämentahdistin. Jo 17 vuotta sähkön aiheuttamista oireista kärsinyt Gisela ei tahdistimen takia voi mennä kahta metriä lähemmäs miestään.

- Huomasin tahdistimen vaikutuksen itseeni heti, kun hän tuli kotiin sairaalasta, kertoi Gisela eilen Aftonbladetille.

Åke pitää nykyisin pari metriä etäisyyttä Giselaan ja kantaa lisäksi kaulassaan säteilysuojaa, jotta vaimon oireet helpottuisivat.

- Kaipaamme fyysistä kontaktia aivan valtavasti. Sen takia kinastelemmekin nykyään enemmän. Aiemmin kun tuli sanomista, pystyimme halaamaan ja puhumaan asiat selviksi, mutta nyt se ei käy, totesi Gisela.

Miehensä lisäksi Giselan on pakko välttää puhelinta ja kodinkoneita. Autollakin hän pystyy ajamaan vain muutamia minuutteja kerrallaan, sillä pienikin sähköisyys aiheuttaa Giselalle heikotusta, pahoinvointia ja huimausta.

55 vuotta yhtä pitänyt pariskunta ei enää voi edes lähteä yhdessä matkoille, sillä he eivät voi istua autossa yhtäaikaa.

- Tämä on kauheaa. Olemme tehneet kaiken aina yhdessä, ja nyt meidän on pakko istuakin erillämme, Åke Möcklö päivitteli.

Pariskunta on jo vuosia yrittänyt saada valtion avustusta asuntonsa remontointiin sähköstä oireilevalle sopivaksi, mutta kaikkialla vastaus on ollut ei - jopa lääninoikeudessa.

Gisela uskoo, että sähköremontti vähentäisi muuta sähkösäteilyä asunnossa niin, että hän kestäisi paremmin miehensä tahdistinta.

- Sähköremontti auttaa useimpia sähköstä oireita saavia, mutta harva kunta myöntää siihen avustusta, totesi sähköyliherkkyyden asiantuntija, lääkäri Ulrika Åberg.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  4. 4

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  5. 5

    Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

  6. 6

    Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

  7. 7

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  8. 8

    Tällainen on Pohjois-Korean ohjusuhka – ja näin siihen varaudutaan

  9. 9

    Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

  10. 10

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  4. 4

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  5. 5

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  9. 9

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  10. 10

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  4. 4

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  5. 5

    Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

  6. Näytä lisää