Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Vuoden perheauto on lukkoansa

Julkaistu:

Vuoden perheautoksi vain muutama viikko sitten valitulla Kia Cee'dillä ei mene hyvin. Ruotsissa Kia on kutsunut huoltoon kaikki kyseiset automallinsa. Syynä on tähän on se, että auton keskuslukitus saattaa jättää kuskin ulkopuolelle.

Autonvalmistaja kutsui kaikki Ruotsissa myydyt Kia Cee'dit huoltoon sen jälkeen, kun auton keskuslukitus oli lukinnut auton ja omistaja oli jäänyt ulkopuolelle.

Auto saattaa lukita ovet automaattisesti, jos moottori on käynnissä ja ovet suljetaan, huolimatta siitä onko kuljettaja tuolloin auton sisällä vai ulkopuolella.

Vian vuoksi Ruotsissa kutsutaan huoltoon noin 3 000 autoa.

- Kyseistä keskuslukitusjärjestelmää on sovellettu joissakin sellaisissa maissa, joiden liikenneruuhkat ovat epämiellyttävämpiä. Joku saattaa kiskaista oven auki ja napata esimerkiksi käsilaukun, kertoo Aftonbladetin autotoimittaja Robert Collin.

Järjestelmä aktivoituu, kun autolla ajetaan 20-40 kilometria tunnissa. Mutta se toimii myös silloin kun auto on tyhjäkäynnillä ja omistaja on ulkopuolella. Tällöin kuski voi yllättyä ikävästi, kun auto lukitsee itsensä.

IS koeajoi Kia Cee'din farmariversion. Lue tulokset perjantain IS:n Autot-sivuilta!

Näitä luetaan!
  1. 1

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  2. 2

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  3. 3

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  4. 4

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  5. 5

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  6. 6

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  7. 7

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  8. 8

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  2. 2

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  3. 3

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  4. 4

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  5. 5

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  6. Näytä lisää