Elviira, Elvi

Ulkomaat

Valikko

Britanniassa suu- ja sorkkatautia

Julkaistu: , Päivitetty:

Britannian pääministeri Gordon Brown vakuuttaa maansa tekevän kaiken voitavan, jotta suu- ja sorkkataudin leviäminen saataisiin kuriin. Brown keskeytti aiemmin päivällä lomansa ja palasi Lontooseen.

Britanniassa tautia on löydetty noin 60 eläimestä ja karjan kuljetukset on kielletty koko maassa. Edellinen tautiepidemia oli vuonna 2001.

Kansliaministeri Ed Miliband kertoi EU:n aikovan kieltää brittikarjan ja lihatuotteiden viennin eilisen suu- ja sorkkatautihavainnon vuoksi. Milibandin mukaan vientikielto on automaattinen seuraus tautilöydöksestä.

Irlanti on jo kieltänyt eläimien, lihatuotteiden sekä pastöroimattoman maidon tuonnin maahan Britanniasta. Myös Japani on kieltänyt porsaanlihan tuonnin. Ranskan maatalousministeriö on ilmoittanut tarkistavansa kaikki Britanniasta viimeisen kymmenen päivän aikana tuodut lehmät, porsaat, lampaat ja vuohet tautitartunnan varalta.

Suu- ja sorkkatauti leviää nopeasti eläimestä toiseen, mutta tarttuu harvoin ihmiseen. Se ei ole ihmiselle vaarallinen.

Suu- ja sorkkatauti tarttuu harvoin ihmiseen

- Suu- ja sorkkatauti on maailmanlaajuisesti merkittävin sorkkaeläinten tauti.

- Tauti leviää erittäin helposti ja tarttuu nautoihin, lampaisiin, vuohiin, sikoihin, poroihin ja villeihin sorkkaeläimiin. Tauti voi tarttua ihmiseen, mutta se on erittäin harvinaista.

- Taudin oireet ilmenevät 2-14 vuorokauden kuluessa tartunnasta. Oireina ovat eläinlajista riippuen mm. rakkulat suussa ja sorkkaväleissä, kuume, ontuminen sekä maidontuotannon lasku ja yleiskunnon heikkeneminen.

- Eläinten kuolleisuus on yleensä alhainen, mutta varsinkin nuoret yksilöt voivat kuolla. Maidontuotannon lasku kuitenkin jää pysyväksi.

- Ihmisellä oireet ovat hyvin lieviä, kuten kuumeilua ja rakkuloita suun limakalvoilla.

- Tautia tavataan jatkuvasti Etelä- Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Britanniassa puhkesi vakava epidemia vuonna 2001, joka levisi Ranskaan, Hollantiin ja Irlantiin. Suomessa tautia on ollut viimeksi vuonna 1959. Tuorein tapaus Pohjoismaista on Tanskasta vuodelta 1983.

Näitä luetaan!
  1. 1

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

  4. 4

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  5. 5

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  6. 6

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  7. 7

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  8. 8

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  9. 9

    Paul Kariyalta ilkikurinen kuitti yhteydestään Teemu Selänteeseen: ”Hänen ajatuksiaan ei ollut vaikea lukea”

  10. 10

    Poliisi valvoo Rautatientoria: ”Missään tapauksessa vastaavanlainen mielenosoitus ei tule jatkumaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  5. 5

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  8. 8

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  9. 9

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  10. 10

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

  4. 4

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  5. 5

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  6. Näytä lisää