Elviira, Elvi

Ulkomaat

Valikko

Afrikka, ilmasto, ruokakriisi - G8-kokouksen asialista on pitkä

Julkaistu:

Kun G8-maiden päämiehet kohtaavat ensi viikolla Japanissa, ei heille tule ainakaan pulaa puheenaiheista.

Yksi tärkeimmistä teemoista maanantaista keskiviikkoon kestävässä huippukokouksessa on maailmanlaajuinen inflaatio, jota ruoka- ja öljykriisi ruokkii.

G8-maiden eli Britannian, Kanadan, Ranskan, Saksan, Italian, Japanin, Venäjän ja Yhdysvaltojen johtajien odotetaan asettuvan yhdessä rintamassa vastustamaan inflaatiota. Myös konkreettisista toimenpiteistä öljyn kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi olisi tarkoitus sopia.

Huomiota vaatii myös Afrikka, jolle annettuja lupauksia G8-maat ovat nyt pettämässä.

Vuonna 2005 teollisuusmaat lupasivat kaksinkertaistaa Afrikan kehitysavun vuoteen 2010 mennessä. Nyt luvattu rahasumma näyttää kuitenkin jäävän 40 miljardia dollaria (25 miljardia euroa) tavoitteesta jälkeen.

Länsimaiden johtajat ovat turhautuneita Afrikan kyvyttömyyteen selvittää paikallisia kriisejä kuten Darfuria ja Zimbabwea. Saattaakin olla, että ruoka- ja polttoainekriisi jättää Afrikan varjoonsa.

Vuosituhannen vaihteessa G8-maat päättivät kunnianhimoisesti poistaa maailmasta äärimmäisen köyhyyden vuoteen 2015 mennessä. Ruoan hinta on kuitenkin kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana ja vienyt samalla päätöksiltä pohjan.

Ilmastotavoitteista erimielisyyttä

Sokerina pohjalla Japanin huippukokouksen osallistujille on ilmastonmuutoksen jarruttaminen. Viime vuonna G8-maat lupasivat "vakavasti harkita" maailmanlaajuista tavoitetta puolittaa kasvihuonekaasujen määrä vuoteen 2050 mennessä.

Japani ja Yhdysvallat ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei kokouksessa pitäisi asettaa tarkkoja väliaikatavoitteita. Ilmastosta ja Kioton sopimuksen jatkosta kun keskustellaan erikseen YK:n johdolla ensi vuonna.

Todennäköisesti G8-johtajat kuitenkin kyhäävät kokoon jonkinlaisen sopimuksen, jossa sovitaan päästöleikkauksista yleisellä tasolla. Yleisölle esiteltävän, konkreettisen päätöksen aikaansaaminen olisi myös kokouksen puheenjohtajan, Japanin pääministerin Yasuo Fukudan eduksi. Fukudan kannatus kun on madellut viime aikoina pohjalukemissa.

Johtavat teollisuusmaat kohtaavat Japanissa

- G8 on johtavien teollisuusmaiden ryhmä, johon kuuluu Britannia, Kanada, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Venäjä ja Yhdysvallat.

- G8-ryhmä järjestää vuosittain huippukokouksen, jossa jäsenvaltioiden päämiehet käsittelevät ajankohtaisia kansainvälisiä asioita.

- Tämän vuoden kokous järjestetään 7.-9. heinäkuuta Hokkaidossa, Pohjois-Japanissa.

- Kokousta johtaa Japanin pääministeri Yasuo Fukuda.

- Kokouksen viimeisenä päivänä järjestetään MEM-kokous, joka tuo G8-maat samaan neuvottelupöytään kahdeksan muun maan kanssa, mukaanlukien Kiina, Intia ja Brasilia.

- G8-maiden ministerit järjestävät myös pienempiä, tiettyihin aihealueisiin liittyviä kokouksia ympäri vuoden.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  4. 4

    Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

  5. 5

    ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

  6. 6

    Donald Trump teki tökerön etikettivirheen golfkentällä – ”Mitä hiivattia!”

  7. 7

    Hannun perintöaarre osoittautui arvokkaaksi – tästä on maksettu 300 euroa, mutta Hannu ei löydöstään luovu

  8. 8

    Jo toinen hautakiven kappale löytyi oudosta paikasta – ”mustia, kiiltäviä kiviä löytyy lisää”

  9. 9

    Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

  10. 10

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  7. 7

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  8. 8

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  9. 9

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  10. 10

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  4. 4

    Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

  5. 5

    ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

  6. Näytä lisää