Kullervo

Ulkomaat

Kuubalaisille lupa ostaa rajoituksetta elektroniikkaa

Julkaistu:

Presidentti Raul Castro on alkanut lieventää kuubalaisten jokapäiväiseen elämään liittyviä rajoituksia.

Kuubalaiset pystyvät uutistoimisto Reutersin mukaan vastaisuudessa ostamaan rajoituksitta kaupoista esimerkiksi tietokoneita, dvd-soittimia ja mm. painekattiloita.

Raul Castro, 76, siirtyi helmikuussa virallisesti eronneen veljensä Fidel Castron paikalle Kuuban presidentiksi.

Raul on johtanut maata jo vuoden 2006 kesästä lähtien Fidelin suolistoleikkauksen jälkeen.

Reuters kertoi saaneensa nähtäväksi Kuuban hallituksen muistion, jossa sanottiin hallituksen päättäneen "korkeimmalla tasolla" vapauttaa useiden laitteiden myyntiä koskevat rajoitukset.

Näitä ovat tietokoneiden ja dvd-soittimien lisäksi muun muassa televisiot ja painekattilat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

  4. 4

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  5. 5

    Tällainen mies on vetypommipuheilla kohauttanut Pohjois-Korean ulkoministeri: ”Ei tyypillinen kommunistinen byrokraatti”

  6. 6

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  7. 7

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  8. 8

    Viimeisillään raskaana oleva Sini Ariell joutui sairaalahoitoon – keisarileikkauksesta tulossa tavallista haastavampi: ”Pelottaa”

  9. 9

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  10. 10

    Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  5. 5

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  9. 9

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  10. 10

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

  4. 4

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  5. 5

    Tällainen mies on vetypommipuheilla kohauttanut Pohjois-Korean ulkoministeri: ”Ei tyypillinen kommunistinen byrokraatti”

  6. Näytä lisää