Tiina, Kirsi, Krista

Ulkomaat

Valikko

WTC:n sankari astui esiin

Julkaistu:

Viranomaiset ihmettelivät viisi vuotta, kuka oli mystinen merijalkaväen sotilas, joka auttoi pelastamaan poliiseja WTC:n raunioista ja hävisi sitten jäljettömiin. Vasta Oliver Stonen uusi elokuva sai Jason Thomasin, 32, kertomaan tarinansa.

Syyskuussa 2001 kersantti Thomasiksi esittäytynyt mies etsi uupumatta eloonjääneitä terrori-iskussa sortuneen tornin raunioista, mutta hävisi sitten kuin tuhka tuuleen.

WTC:n sankari Thomas astui esiin vasta, kun näki Oliver Stonen kahden poliisin ihmepelastumisesta kertovan elokuvan mainoksen, joka pyörii televisiossa ympäri Yhdysvaltoja.

Mainoksen nähdessään Ohiossa oikeuden virkamiehenä työskentelevän Thomasin silmät laajenivat hämmästyksestä.

- Siinähän olemme me. Sehän olen minä! hän ajatteli.

Syyskuun 11. päivänä 2001 Thomas oli viemässä tytärtään sukulaisten luo hoitoon Long Islandilla, kun hän kuuli lentokoneen osuneen World Trade Centeriin. Thomas oli lähtenyt merijalkaväestä vuotta aikaisemmin, mutta kuljetti vielä armeijan maastoasua mukanaan.

Hän vetäisi puvun päälleen ja kaasutti kohti WTC:n kaksoistorneja.

- Joku tarvitsi apua. Ei sillä ollut väliä kuka, Thomas kertoi uutistoimisto AP :n toimittajalle.

Hän törmäsi pölypilven keskellä toiseen entiseen merijalkaväen sotilaaseen, David Karnesiin. Pienillä lapioilla ja taskulampuilla varustautuneet miehet ryhtyivät kiipeämään rojuröykkiöiden päälle ja huutelemaan eloonjääneiden perään.

Ilta ehti jo pimetä, kunnes miehet kuulivat vastauksen. Thomas ja Karnes ryömivät kasasta löytyneeseen ahtaaseen tunneliin ja löysivät Will Jimenon ja John McLoughlinin juuttuneena raunioihin.

Kukaan ei epäile Thomasin kertomusta. Hän on luovuttanut todisteeksi kuvia itsestään WTC:n pelastustöissä ja keskustellut toisen pelastamansa poliisin, Will Jimenon, kanssa päivän tapahtumista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  6. 6

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  7. 7

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  10. 10

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  6. Näytä lisää