Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Venäjällä hätä: Minne katosivat torakat?

Julkaistu:

Torakoita ei näe nyky-Venäjällä enää juuri missään, mikä on paikallisten luonnontieteilijöiden mukaan hälyttävä merkki.

Vielä kymmenen vuotta sitten Moskovasta tai Pietarista oli liki mahdotonta löytää taloa, jossa ei olisi asustanut oma torakkakanta. Jo tuolloin niitä näkyi kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin 1990-luvun alussa.

Nykyisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. Menipä minne tahansa, torakoista ei yleensä näy vilaustakaan.

Ekologi Aleksandr Logunovin mukaan torakoiden katoaminen ei ole pelkästään hyvä asia. Ongelmana on se, ettei kukaan osaa selittää, mitä russakoille on tapahtunut.

- Ilmiö on mielestäni hyvin huolestuttava. Kuvitellaanpa esimerkiksi että sama tapahtuisi puutarhojemme pikkulinnuille. Toisaalta hyvä, kun eivät ole nokkimassa omenoita. Vai johtuuko se sittenkin siitä, että omenat ovat vaarallisia? Logunov pohdiskeli Newsru.com-uutissivuston mukaan.

Logunovin mukaan osa torakkalajeista on jo niin harvinaisia, että ne pitäisi ottaa mukaan uhanalaisten lajien kirjaan. Tilanne on erikoinen, sillä torakan on uskottu yleisesti olevan yksi maailman sitekeähenkisimmistä otuksista.

Venäjällä on esitetty useita mahdollisia syitä torakoiden katoamiselle. Yksi luonnollinen selitys on yleisesti parantunut hygieniataso ja jätehuolto. Moni tutkija on kuitenkin vakuuttunut, ettei tämä selitä kaikkea.

Joidenkin mielestä torakoihin vaikuttaa haitallisesti tietokoneista ja kännyköistä lähtevä säteily.

Toiset uskovat puolestaan, että ruokavaliomme on nykyisin niin täynnä kemikaaleja ja geenimuunneltuja tuotteita, että torakat eivät kestä niitä.

On olemassa myös teoria, jonka mukaan torakat eivät siedä nykyaikaisia rakennusmateriaaleja ja -kemikaaleja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  2. 2

    Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

  5. 5

    Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  8. 8

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  11. Näytä lisää

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  9. 9

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  10. 10

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  4. 4

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  5. 5

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  2. 2

    Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

  5. 5

    Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

  6. Näytä lisää