Vappu

Ulkomaat

Valikko

Koulusurmaajan isää syytetään kuolemantuottamuksesta Saksassa

Voiko isää syyttää poikansa tekemästä joukkomurhasta, Stuttgartin oikeus pohti torstaina Saksassa.

Tapaus koskee viime vuonna Winnendenissa tapahtunutta kouluampumista, jossa 17-vuotias koulun entinen oppilas ampui isänsä aseella kuoliaaksi 15 ihmistä ja itsensä.

Surmatuista yhdeksän oli oppilaita, kolme opettajia ja kolme koulun lähelle osuneita sivullisia.

Pojan isää syytettiin ensin vain aselain rikkomisesta, mutta yllättäen oikeusistuin päätti lisätä miehen syytelistaan kuolemantuottamuksen ja vakavan vamman aiheuttamisen.

Syyttäjän mukaan surmattujen kohtaloksi koitui se, että syytetty piti pistooliaan yöpöydällä, eikä lain vaatimassa lukitussa kaapissa. Koulusurmaajan saatavilla oli myös satoja ammuksia.

Syytetty kertoi pitäneensä asetta esillä murtovarkaiden varalta. Jos mies tuomitaan syylliseksi, häntä saattaa odottaa vuosien vankeustuomio.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eronnut Sofia Belórf juhli tiukkaakin tiukemmassa haalarissa – paljastava vappuasu ei jättänyt juuri arvailujen varaa

  2. 2

    Kuvat: Vapunvietto jätti karut jäljet poliisin tyhjentämään Kaivopuistoon

  3. 3

    Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

  4. 4

    Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

  5. 5

    Poliisi tutkii outoja asuntokäyntejä – tunkeutuja napautti saunan päälle

  6. 6

    Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

  7. 7

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  8. 8

    Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

  9. 9

    Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

  10. 10

    Lewis Hamilton aivan ihmeissään – hävisi 36 sekuntia Valtteri Bottakselle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  4. 4

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  5. 5

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

  8. 8

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  9. 9

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  10. 10

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  7. 7

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  10. 10

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eronnut Sofia Belórf juhli tiukkaakin tiukemmassa haalarissa – paljastava vappuasu ei jättänyt juuri arvailujen varaa

  2. 2

    Kuvat: Vapunvietto jätti karut jäljet poliisin tyhjentämään Kaivopuistoon

  3. 3

    Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

  4. 4

    Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

  5. 5

    Poliisi tutkii outoja asuntokäyntejä – tunkeutuja napautti saunan päälle

  6. Näytä lisää