Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Nepalin siltaturma vaati ainakin 16 uhria

Julkaistu: , Päivitetty:

Pelastusmiehistöt jatkoivat keskiviikkona Länsi-Nepalissa tiistaisen siltaturman uhrien etsintöjä. Toistaiseksi on löydetty kuudentoista ihmisen ruumiit. Kateissa on edelleen yli sata ihmistä, heistä suuri osa lapsia.

Rautaisen riippusillan tukipilarit sortuivat, kun noin 400 uskonnolliseen juhlaan menossa ollutta ihmistä oli ylittämässä Bherijoen yli kulkevaa siltaa Surkhetin alueella.

Silta oli korjattu viime vuonna, mutta viranomaiset ovat arvelleet, että satojen ihmisten paino oli liikaa sillan kantokyvylle. Silminnäkijöiden mukaan silta oli romahdushetkellä täynnä ihmisiä.

- Satoja sotilaita ja poliiseja sekä terveydenhuoltohenkilökuntaa osallistuu etsintöihin, kertoi alueen poliisin edustaja Bharat Bahadur.

Toinen poliisin edustaja Madhab Rijal sanoi "summittaiseksi arvailuksi" viestimien esittämiä tietoja sadoista yhä kadoksissa olevista.

- Emme voi sanoa asiasta mitään tässä vaiheessa, hän huomautti.

Uhreja etsitään viranomaisten mukaan virran alajuoksulta jopa 40 kilometrin päästä.

Sortunut silta oli 500 metriä pitkä ja sen tukipilarit olivat enimmillään yli 50 metriä korkeita.

Nepalissa on rakennettu runsaasti riippusiltoja Himalajan lukuisten vuolaiden virtojen yli.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  4. 4

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvasa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  5. 5

    Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

  6. 6

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  7. 7

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  8. 8

    Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  9. 9

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  10. 10

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  4. 4

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  5. 5

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  6. 6

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  4. 4

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvasa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  5. 5

    Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

  6. Näytä lisää