Leevi

Ulkomaat

Ruotsin oppositio vastustaa Itämeren kaasuputkea

Julkaistu:

Ruotsin oppositio sosiaalidemokraattien Mona Sahlinin johdolla vastustaa venäläis-saksalaista hanketta vetää kaasuputki Itämeren pohjaa pitkin Venäjältä Saksaan. Se vaatii Ruotsin hallitusta vetäytymään hankkeesta ja tukemaan vaihtoehtoista maitse vedettävää putkireittiä, kirjoittivat opposition edustajat Svenska Dagbladet -lehden mielipidesivuilla maanantaina.

Hallitus ei heti vastannut avaukseen, mutta kriittisiä kommentteja on kuultu myös pääministeri Fredrik Reinfeldtin hallituspuolueiden riveistä.

Sahlin, vasemmistopuolueen johtaja Lars Ohly ja ympäristöpuolueen Peter Eriksson katsovat, että hankkeessa olisi tehtävä läheisempää yhteistyötä Baltian ja Puolan kanssa.

- Jos hallitus hyväksyy kaasuputken vetämisen, merkitsee se samalla lisäpäästöjen ja vakavien ympäristöuhkien hiljaista hyväksymistä Itämeren herkälle ekojärjestelmälle, poliitikot toteavat.

Nord Stream -yhtiö aikoo vetää 1 200 kilometriä pitkän kaasuputken Venäjältä Saksaa reittiä, joka kulkee myös Ruotsin talousalueella Gotlannin vesillä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

  2. 2

    IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

  3. 3

    AFP: Espanjan terrori-iskuista epäillyt suunnittelivat isompaa iskua

  4. 4

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  5. 5

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  6. 6

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  7. 7

    Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

  8. 8

    Viimeisillään raskaana oleva Salkkarit-kaunotar joutui piilottelemaan vauvavatsaansa kameroilta: ”Jonkun verran oli kommervenkkeja”

  9. 9

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  10. 10

    Tesla-miljardööri Elon Muskin äiti saattaa olla upein näkemäsi nainen – tehnyt mallintöitä jo 50 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  5. 5

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  6. 6

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  7. 7

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  8. 8

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  9. 9

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  10. 10

    Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

  2. 2

    IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

  3. 3

    AFP: Espanjan terrori-iskuista epäillyt suunnittelivat isompaa iskua

  4. 4

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  5. 5

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  6. Näytä lisää