Leevi

Ulkomaat

Kiina varoitti Obamaa pahentamasta velkakriisiä

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vakuutti tiistaina tapaavansa Tiibetin hengellisen johtajan. Kiina varoitti puolestaan Yhdysvaltoja vaikeuttamasta maiden suhteita entisestään.

- Jos Yhdysvaltain presidentti päättää nyt tavata dalai-laman, se vaarantaisi keskinäisen luottamuksemme ja yhteistyön, kommunistisen puolueen edustaja Zhu Weiqun sanoi.

- Vastustamme kaikkia yrityksiä sekaantua Kiinan sisäisiin asioihin. Dalai-lamaa käytetään tekosyynä.

Dalai-laman on määrä käydä Washingtonissa tässä kuussa. Hän vieraili Yhdysvalloissa myös viime syksynä, mutta Obamalla ei ollut silloin aikaa kahdenkeskisiin keskusteluihin.

- Presidentti Obama kertoi jo viime vuonna Kiinan johtajille tapaavansa dalai-laman. Se on edelleen hänen aikomuksensa, Valkoisen talon tiedottaja Bill Burton kertoi.

Amerikkalaiset ovat taloudellisesti yhä riippuvaisempia Kiinasta, joka on Yhdysvaltain tärkein yksittäinen lainoittaja. Yhdysvaltain budjetti on myös ennätysmäisen alijäämäinen, mikä lisää Kiinan valtaa entisestään.

- Miten se (Obaman ja dalai-laman tapaaminen) auttaisi Yhdysvaltoja selviytymään talouskriisistä, Zhu kiteytti.

Dalai-lama on sanonut tavoittelevansa aitoa itsehallintoa Tiibetille. Kiina syyttää häntä itsenäisyyspyrkimyksistä ja levottomuuksien lietsomisesta. Kiina saattaa näpäyttää USA:ta YK:ssa Yhdysvaltain ja Kiinan välejä hiertää myös muun muassa aseiden myynti Taiwaniin. Wen Jiabaon hallitus uhkaa pakotteilla amerikkalaisyhtiöitä, jotka toimittavat helikoptereita ja ohjuksia Taiwaniin.

- Kyseiset yhtiöt eivät ole välittäneet vastalauseistamme, joten ryhdymme vastatoimiin, ulkoministeriön tiedottaja Ma Zhaoxu sanoi.

Yhdysvaltain mielestä Kiina ylireagoi, koska 6,4 miljardin dollarin kauppaa oli osattu odottaa.

- Kiinnostavampaa on se, mitä Kiina tekee kuin mitä se sanoo. Kiinan kohdalla kovia sanoja eivät aina seuraa voimakkaat toimet, entinen diplomaatti, Kiina-tutkija Susan Shirk arvioi.

Hänen mukaansa Kiina saattaa kuitenkin näpäyttää Yhdysvaltoja YK:n turvallisuusneuvostossa. Yhdysvallat on yrittänyt kuukausia sopia Iranin vastaisista toimista, mutta Kiina ei halua enää välttämättä neuvotella niistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  5. 5

    Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

  6. 6

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  7. 7

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  8. 8

    Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

  9. 9

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  10. 10

    Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  6. 6

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  5. 5

    Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

  6. Näytä lisää