Lyydia, Lyyli

Ulkomaat

Valikko

Konservatiiveille povattiin voittoa Kanadan vaaleissa

Julkaistu:

Kanadassa äänestettiin tiistaina ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Mielipidekyselyt lupasivat voittoa pääministeri Stephen Harperin konservatiiveille, vaikka ero päävastustajaan liberaalipuolueeseen kapenikin kampanjoinnin loppumetreillä.

Harper ilmoitti ennenaikaisista vaaleista syyskuussa. Hän lähti vaaleihin hakemaan vahvaa valtuutusta vähemmistöhallitukselleen, ja kyselyiden mukaan vaikuttikin siltä, että konservatiivit lisäävät paikkojaan parlamentissa. Heille ei kuitenkaan tälläkään kertaa ollut luvassa enemmistöä.

Tuloksia oli luvassa vasta keskiviikkona Suomen aikaa.

Sekä konservatiivit että liberaalit vakuuttivat kilvan ennen vaaleja pystyvänsä toista paremmin suojaamaan Kanadaa maailmalla vellovalta talouskriisiltä. Kriisin keskiössä oleva Yhdysvallat on Kanadan tärkein kauppakumppani.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  2. 2

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  3. 3

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  4. 4

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  5. 5

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  6. 6

    Manchesterin iskun kolmas nimetty uhri on 26-vuotias John – ”Kaunis sielu”

  7. 7

    Samu Haber sai vuonna 2006 tuomion neljästä törkeästä petoksesta – lomaosakkeilla huijattiin lukuisia suomalaisia

  8. 8

    Kolme asiaa, joista lähes kaikki pariskunnat riitelevät vähän väliä – näin vältät ne

  9. 9

    Koululaisia kuljettanut vesibussi rysähti laituriin – ikkunat rysähtivät lasten niskaan

  10. 10

    Pelko kävi toteen: 8-vuotias Saffie oli iskun toistaiseksi nuorin uhri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  5. 5

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  8. 8

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  2. 2

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  3. 3

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  4. 4

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  5. 5

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  6. Näytä lisää