Leo

Ulkomaat

Valikko

Bidenin helikopteria uhanneet terroristit olivatkin lumihiutaleita

Julkaistu:

Demokraattien varapresidenttiehdokas Joe Biden kertoi viime viikolla hurjia tarinoita Afganistanin matkaltaan.

Bidenin mukaan häntä kuljettanut sotilashelikopteri "pakotettiin laskeutumaan terrorismin moottoritielle".

Tänään kävi ilmi, että lumimyrsky pakotti arvovieraita kuljettaneen helikopterin laskeutumaan.

Matka oli
helmikuussa

Helmikuisella Afganistanin-matkalla olivat Bidenin lisäksi mukana ex-presidenttiehdokas John Kerry sekä republikaanisenaattori Chuck Hagel.

- Näkyvyys katosi nopeasti ja ympärillä oli vaarallisia harjanteita, Kerry kertoi The Associated Pressille jälkikäteen.

- Pilotti päätti, että meidän olisi parempi laskeutua.

Kerry kertoi, kuinka ryhmä odotti kolme tuntia Yhdysvaltain joukkoja, jotka veivät heidät takaisin Bagramin lentotukikohtaan.

- Olimme vähällä lähettää Bidenin taistelemaan talibaneja vastaan lumipalloilla, mutta emme sitten viitsineetkään, Kerry vitsaili.

Hillaryn moka
nousi mieliin

Hillary Clinton kertoi esivaalirumban aikana hiuksia nostattavia tarinoita matkastaan Tuzlaan, Bosniaan maaliskuussa 1996.

- Muistan kuinka laskeuduimme keskelle sala-ampujien tulitusta, Hillary kuvaili.

CBS Newsin vanha uutisvideo kertoi toista: Silloinen ensimmäinen nainen laskeutui rauhallisesti koneesta ja pysähtyi tervehtimään nuorta tyttöä.

Clinton myönsi pian liioitelleensa.

  • USA:n vaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  4. 4

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  5. 5

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  6. 6

    Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

  7. 7

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  8. 8

    Puhelu äidille paljasti pankkiryöstäjän – ”AK-47-rosvon” vuosien pakoilu virkavallalta päättyi

  9. 9

    Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

  10. 10

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  7. 7

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  8. 8

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  9. 9

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  10. 10

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  4. 4

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  5. 5

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  6. Näytä lisää