Mauri

Ulkomaat

Tallink-pomojen sekoilusta poliisi-ilmoitus Ruotsissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsin merimiehiä edustava ammattiliitto Seko ilmoitti maanantaina jättävänsä Ruotsin poliisille tutkintapyynnön Tallinkin johtajien törttöilystä Silja Symphonylla. Seko on esittänyt myös 150 000 kruunun (16 500 euron) vahingonkorvausvaati-
muksen.

- Jätämme tänään tutkintapyynnön poliisille Silja Symphonyn tapahtumista. Sitten on poliisin asia päättää, aloittavatko he esitutkinnan vai mitä he tekevät, Seko-ammattiliiton puheenjohtaja Janne Rudén kertoi STT:lle.

Tallinkin hallituksen puheenjohtaja Enn Pant on aiemmin kertonut, että taannoinen Silja Symphonylla sattunut jupakka olisi loppuun käsitelty. Ruotsalainen ammattiliitto Seko on toista mieltä. Vaikka Tallinkin johto on pyytänyt risteilytörttöilyään anteeksi laivan henkilökunnalta, asia ei ole vielä pois päiväjärjestyksestä.

- Emme ole sopineet vielä mistään. Olemme tavanneet Tallinkin edustajat ja nyt alamme käydä vahingonkorvausneuvotteluja, Kööpenhaminasta työmatkalta tavattu Rudén kertoi.

- Vaadimme vahingonkorvauksia seitsemälle Silja Symphonyn työntekijälle, yhteensä 150 000 Ruotsin kruunua. Haluamme käydä asian läpi alusta alkaen sääntökirjojen mukaisesti, Rudén painotti. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  6. 6

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  6. Näytä lisää