Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Ruotsalaisnuoret huijattiin saaristokylään Facebook-bileillä

Julkaistu:

Ruotsissa sadat nuoret kokoontuivat Facebook-ilmoituksen innostamina Tukholman saaristoon perjantai-iltana. Facebookissa nuorille oli uskoteltu, että piskuisessa Sollenkrokanin satamassa Vindön saarella olisi juhlat.

Todellisuudessa kylän ainoa tapahtuma perjantai-iltana oli paikallispubin trubaduurikonsertti. Nuorten pettymys purkautui levottomana liikehdintänä, mikä sai paikalliset soittamaan poliisit hätiin.

Poliisi ratkaisi tilanteen tilaamalla paikalle busseja, joilla nuoret vietiin takaisin kaupunkiin. Paikalla oli arviolta 300 nuorta.

Myös Suomessa sosiaalisen median kautta välitetyt bilekutsut ovat yleistyneet. Nykyään tieto leviää netissä tuhansille, kun aiemmin suusta suuhun välitetyn kutsun sai korkeintaan parisataa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  6. 6

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  7. 7

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  8. 8

    Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

  9. 9

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  10. 10

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  5. 5

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  6. 6

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  7. 7

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  8. 8

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  9. 9

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  10. 10

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  6. Näytä lisää