Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Suomalaisperheen talo paloi raunioiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

San Diegon esikaupunki Rancho Bernardo näytti eilen harmaansävyiseltä aavekaupungilta Etelä-Kaliforniaa piinaavien maastopalojen jäljiltä.

Käryävien raunioiden keskellä Aliento Court -tiellä sijaitsi myös suomalaisen sisustusarkkitehdin Jutta Sellinin, 36, hänen miehensä Derekin, 39, sekä perheen lasten , 4, ja Sonian, 5, unelmakoti.

Nyt idyllisestä kaksikerroksisesta talosta ovat jäljellä vain mustuneet rauniot ja surullisena hävityksen keskellä törröttävä savupiippu. Nelihenkinen perhe pakeni tulimeren kidasta viime hetkellä maanantaiaamuna.

- Kyllä siinä kipinät lensivät selkään, kun me aamuviideltä lähdimme, Jutta Sellin kertoi Ilta-Sanomille eilen puhelimitse.

Perhe havahtui 911-puheluun hieman ennen puolta viittä aamulla. Hätäkeskusten automaatit soittivat asukkaiden numeroihin ja pyörittivät ääninauhaa, jossa ihmisiä kehotettiin jättämään kotinsa.

- Koko perhe pääsi turvallisesti pakoon. Meillä oli vielä suomalainen vieras käymässä. Meitä oli viisi henkeä kun lähdimme talosta.

- Se palo eteni niin nopeasti, että se on aivan käsittämätöntä. En ole eläessäni kokenut niin kovaa tuulta, Jutta muisteli.

Ensimmäisten
joukossa ulos

Sellinit pääsivät ulos nopeasti.

- Puhelu tuli muistaakseni 25 yli neljä, ja kymmenen tai viisitoista minuuttia myöhemmin olimme jo autossa. Poliisit olivat jo silloin kadulla huutamassa ihmisiä ulos.

- Monet naapurit olivat vielä taloissaan sisällä. Me olimme melkein ensimmäisiä meidän kadulta, jotka lähtivät, Jutta kertoi.

Pian alkoi selvitä, että rauhallinen asuinalue oli joutunut täydellisen hävityksen keskelle.

- Kuulimme autossa radiosta kuuden aikaan aamulla, että kotimme viereinen katu on ilmiliekeissä.Jutta kertoo, että toivo oman kodin säilymisestä hiipui nopeasti.

- Oli kyllä vahva epäilys, että tuskin on taloa, minne mennä takaisin. Vasta seuraavana aamuna kuulimme naapurilta, että meidän talo on palanut täysin.

Evakossa
hotellissa

Sellinien lisäksi noin parikymmentä suomalaista on joutunut jättämään kotinsa, mutta tiettävästi vain Sellinien omaisuutta oli tuhoutunut.

Koko Rancho Bernardon lähiö oli kuin sota-aluetta, koska kansalliskaartin aseistetut sotilaat vartioivat taloja ryöstelijöiltä. Alue on myös yksi pahiten tuhoutuneista koko Kaliforniassa.

Sellinit asuvat nyt hotellissa Irvinen kaupungissa, joka sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Rancho Bernardosta pohjoiseen. Perhe on Jutan mukaan varautunut elämään evakossa viikkoja.

- Olemme saaneet paljon tarjouksia ystäviltä. Varmaan joudumme turvautumaan heidän apuunsa seuraavat lähiviikot, kunnes jokin pysyvämpi ratkaisu löytyy, hän sanoi hiljaa.

Sellineillä oli tarkoitus eilen käydä katsomassa kotinsa jäännöksiä Aliento Court -tiellä osoitteessa 11462.

- Tavallaan haluaisi nähdä sen talon, koska niin moni naapuri ja ystävä on jo siellä käynyt, Jutta sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  3. 3

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  4. 4

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  5. 5

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  6. 6

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Syvästi järkyttynyt Ariana Grande lensi takaisin kotiin Floridaan – miten käy kiertueelle?

  9. 9

    Bachelor-Tuomas särki valittunsa sydämen – poikamiehen valitseman Ninjan itkuinen tilitys: ”Kyllä mä rakastan vielä Tuomasta”

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  3. 3

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  4. 4

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  5. 5

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  6. Näytä lisää