Verneri

Ulkomaat

Natsirikoksista syytetyn karkotus Yhdysvalloista jäissä

Julkaistu:

Toisen maailmansodan aikaisista hirmuteoista epäillyn John Demjanjukin karkotus Yhdysvalloista takeltelee.

Tuomioistuin keskeytti perjantaina karkotuksen toimeenpanon. Syynä on Demjanjukin, 89, heikko terveys. Miehen asianajajien mukaan Demjanjuk ei kykene matkustamaan Saksaan.

Demjanjuk oli tarkoitus karkottaa Saksaan sunnuntaina. Miestä odottaa syyte 29000 juutalaisen surmista.

Demjanjukin tapauksesta on väännetty kättä jo kolme vuosikymmentä. Demjanjuk karkotettiin Yhdysvalloista Israeliin vuonna 1977, kun häntä epäiltiin Treblinkan keskitysleirin johtajaksi, pahamaineiseksi natsiksi joka tunnettiin nimellä Iivana Julma.

Israeliin karkotettu Demjanjuk tuomittiin hirtettäväksi, mutta seitsemän vuoden vankeuden jälkeen Israelin korkein oikeus vapautti hänet todisteiden puutteessa.

Demjanjuk palasi Yhdysvaltoin ja sai takaisin kansalaisuutensa. Se kuitenkin riistettiin häneltä uudelleen, kun Yhdysvaltain oikeusviranomaiset saivat uusia tietoja, joiden mukaan Demjanjuk oli vartijana useissa keskitysleireissä sodan aikana.

Demjanjuk määrättiin karkotettavaksi vuonna 2006. Saksa esitti hänestä luovutuspyynnön maaliskuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  3. 3

    AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

  6. 6

    Janne, 20, välttyi täpärästi Barcelonan terrori-iskulta – ”On aika epätodellinen fiilis”

  7. 7

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  8. 8

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  9. 9

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  10. 10

    Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  6. 6

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  8. 8

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  9. 9

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  10. 10

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  3. 3

    AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

  6. Näytä lisää