Pasi

Ulkomaat

Valikko

Obama: Kennedy oli aikamme suurin senaattori

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julkaisi seuraavan lausunnon senaattori Edward Kennedyn poismenon johdosta.

"Minä ja Michelle olimme surun murtamia, kun kuulimme rakkaan ystävämme, senaattori Ted Kennedyn kuolemasta.

Viiden vuosikymmenen ajan lähes jokainen kansalaisoikeuksia, terveydenhuoltoa ja amerikkalaisten hyvinvointia koskeva laki kantoi hänen nimeään ja oli hänen ponnistelujensa tulos.

Arvostin hänen viisaita neuvojaan senaatissa, jossa hänellä oli aina aikaa uudelle kollegalle, riippumatta tapahtumien pyörteistä. Arvostin hänen luottamustaan ja tärkeää tukeaan pyrkiessäni presidentiksi. Vaikka hän taisteli kuolettavaa sairautta vastaan, saatoin presidenttinä tukeutua hänen rohkaisuunsa ja viisauteensa.

Tärkeä luku historiassamme on päättynyt. Maamme on menettänyt suuren johtajan, joka otti kaatuneiden veljiensä kantaman soihdun ja josta tuli aikamme suurin senaattori.

Kennedyn perhe on menettänyt patriarkkansa, tukipylväänsä hyvien ja huonojen aikojen keskellä.

Rukoilemme heidän puolestaan tänään - hänen ihanan vaimonsa Vickin, hänen lastensa Ted Juniorin, Patrickin ja Karan sekä hänen lastenlastensa ja koko perheensä puolesta."

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  5. 5

    Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

  6. 6

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  7. 7

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  8. 8

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  9. 9

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  10. 10

    May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  10. 10

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  5. 5

    Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

  6. Näytä lisää