Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Miljoonien ihmisten henkilötiedot hukassa Britanniassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Britannian lehdet ryöpyttivät keskiviikkona maan hallitusta miljoonien ihmisten henkilötietojen kadottamisesta.

Valtiovarainministeri Alistair Darling ällistytti tiistaina parlamenttia ja koko maata kertomalla, että peräti 25 miljoonan ihmisen luottamukselliset henkilötiedot ovat kateissa.

Kaksi kadoksissa olevaa cd-levyä sisältävät tiedot kaikista lapsilisiä saavista brittiperheistä. Mukana ovat nimet, osoitteet, syntymäajat ja tilitiedot. Veroviraston virkamies oli lähettänyt levykkeet postissa kirjaamatta niitä.

Darling kuvasi henkilötietojen katoamista valtavaksi ja anteeksiantamattomaksi erehdykseksi. Levyt oli lähetetty 18. lokakuuta, ja Darling sekä pääministeri Gordon Brown saivat asiasta tiedon 10. marraskuuta.

Sun-lehden mukaan "hallituksen tuoreimman fiaskon hämmästyttävää laajuutta ei voi sanoin kuvata".

- Hallituksen oli pakko myöntää, että valtion ja kansalaisen välinen luottamus on rikkoutunut perustavanlaatuisella tavalla, kuvasi puolestaan Guardian.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  5. 5

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  6. 6

    Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

  7. 7

    Teemu ja Sirpa Selänne Monacon FI-radan kuuluisassa tunnelissa keskellä yötä: käytössä erikoinen kulkuneuvo – ”Aika hyvä, vähän hidas...”

  8. 8

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. 6

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  7. 7

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  8. 8

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  9. 9

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  10. 10

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  5. 5

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  6. Näytä lisää