Mauno, Maunu

Ulkomaat

Tsunamia muistetaan Aasiassa uusien kriisien varjossa

Julkaistu:

Kahden vuoden takaisen tsunamin uhreja on muistettu eri puolilla Etelä- ja Kaakkois-Aasiaa. Hyökyaallosta pahiten kärsineessä indonesialaisessa Acehin maakunnassa kamppaillaan samaan aikaan uusia tulvia vastaan.

Tsunamin muistopäivän ohjelmaan on kuulunut hiljentymisiä rannoilla ja uskonnollisia seremonioita mutta myös tähystystornien pystyttämisiä ja harjoituksia uusien hyökyaaltojen varalle.

Sri Lankassa temppelien kellot soivat kahden minuutin hiljaisen hetken merkiksi juuri samalla kellonlyömällä kun ensimmäinen tsunamiaalto iskeytyi rannikolle kaksi vuotta sitten.

Onnettomuuden uhrien muistamista on saarivaltiossa kuitenkin häirinnyt uudelleen kiihtynyt sisällissota tamilikapinallisten ja hallituksen välillä.

Acehissa rankkasateiden aiheuttamat maanvyöryt ja tulvat ovat puolestaan surmanneet jo toistasataa ihmistä ja ajaneet yli 300 000 kodeistaan.

Poikkeuksellisen voimakkaan maanjäristyksen aiheuttama tsunami surmasi 26. tammikuuta 2004 yli 230 000 ihmistä, heistä suurimman osan Indonesiassa.

Thaimaan rannoilla surmansa saaneista yli 5 000 ihmisestä puolet oli ulkomaisia turisteja, heidän joukossaan 178 suomalaista.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

  4. 4

    IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

  5. 5

    Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

  6. 6

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  7. 7

    Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  8. 8

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  9. 9

    Yksi puukotuksen uhreista alle 18-vuotias – neljä potilasta kotiutetaan tänään

  10. 10

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

  4. 4

    IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

  5. 5

    Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

  6. Näytä lisää