Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

Taleban: Times Squaren pommi oli kostoiskumme

Julkaistu: , Päivitetty:

New Yorkin poliisin mukaan Times Squarelle pommiauton hylännyt saattoi tallentua videolle.

- Tutkimme videota, jolla näkyy Schubert Alleylla liikkuva valkoinen, noin 40-vuotias mies, poliisijohtaja Ray Kelly sanoi lehdistötilaisuudessa.

- Hän pudistelee tummaa paitaa, jonka alta näkyy punainen paita. Hän laittaa tummemman kantamaansa kassiin.

Kellyn mukaan videon on kuvattu vajaan korttelin matkan päässä paikasta, jonne räjähteitä sisältänyt Nissan Pathfinder pysäköitiin.

Yhdysvaltain poliisi suhtautuu varauksellisesti väitteeseen, jonka mukaan Pakistanissa toimiva Taleban-ryhmittymä olisi epäonnistuneen autopommi-iskun takana.

Poliisipäällikkö Raymond Kellyn mukaan todisteita Talebanin osallisuudesta ei ole löytynyt.

Taleban-ryhmittymä ilmoittautui sunnuntaina pommi-iskuyrityksen tekijäksi.

Talebanien osallisuudesta kerrottiin sekä islamistisivustolla julkaistussa lausunnossa että Youtube-sivustolle lähetetyllä videolla.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kyseessä oli Tarik-e-Taliban-niminen ryhmä. Väitteiden todenperäisyydestä ei ollut varmuutta. Talebanien ilmoituksesta kertoivat myös uutistoimistot AP ja Reuters.

Islamistisivuston mukaan isku oli kosto muun muassa kahden irakilaisen islamistijohtajan, Abu Ajub al-Masrin ja Abu Omar al-Baghdadin, kuolemista.

Heidät tapettiin viime kuussa Irakin joukkojen tekemässä hyökkäyksessä.

Valkoisen talon mukaan kaikki mahdolliset motiivit tekoon tutkitaan. Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Janet Napolitano ei ollut aiemmin sulkenut pois terrori-iskun yrityksen mahdollisuutta.

Napolitanon mukaan tekijä saattoi jättää jälkeensä johtolankoja. Autosta saatiin sormenjälkiä tutkimuksia varten. Myös turvakamerat olivat mahdollisesti tallentaneet jotain.

"Times Square nyt turvallinen"

Viranomaiset löysivät pommin autosta, joka oli jätetty vilkkaalle Times Square -aukiolle keskelle Manhattania. Aukio evakuoitiin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun autosta kuului räjähdys ja siitä alkoi nousta savua.

Poliisin mukaan autossa oli propaania, ilotulitteita, petrolia ja sähköjohtoja. Epäilyttävän auton havaitsi ensimmäisenä t-paitoja myynyt katukauppias. Hän kertoi asiasta ratsupoliisille, joka huomasi autosta nousevan savun ja haistoi ruudin katkun.

Presidentti Barack Obama kiitteli New Yorkin poliisia ripeästä toiminnasta.

New Yorkin pormestarin Michael Bloombergin mukaan pommi oli kotitekoinen ja vaikutti harrastelijamaiselta. Viranomaisten mukaan se olisi kuitenkin voinut tappaa useita ihmisiä.

Lämmin lauantai-ilta oli vetänyt alueen täyteen turisteja ja teatteriin menijöitä.

- Tämä ei ollut väärä hälytys. Nyt oli tosi kyseessä, ja tarkoitus oli vahingoittaa ihmisiä, sanoi pelastuspäällikkö Sal Cassano.

Ministeri Janet Napolitanon mukaan kaikki viittasi siihen, että kyse oli yksittäisestä teosta.

Alueelta ei löytynyt etsintöjen jälkeen mitään muuta epäilyttävää.

- Times Square on mielestäni nyt turvallinen, sanoi Napolitano ABC-televisiokanavalle. Aukio avattiin uudelleen jo varhain sunnuntaiaamuna paikallista aikaa. Viranomaisia kehotettiin kuitenkin pysymään varpaillaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  2. 2

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Rallitähti ajoi rajusti ulos Jämsässä – törmäsi kiveen

  6. 6

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  7. 7

    Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

  8. 8

    Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

  9. 9

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  10. 10

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  7. 7

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  8. 8

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  9. 9

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  10. 10

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  2. 2

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Rallitähti ajoi rajusti ulos Jämsässä – törmäsi kiveen

  6. Näytä lisää