Pasi

Ulkomaat

Valikko

Medvedev ehdottaa uutta Euroopan turvallisuussopimusta

Julkaistu:

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ehdotti torstaina solmittavaksi uutta Euroopan turvallisuussopimusta, joka korvaisi entiset kylmän sodan aikaiset sopimukset.

Medvedev sanoi Berliinissä, että YK:n peruskirjan periaatteille pohjautuva sopimus selventäisi suhteita "euro-atlanttisessa yhteisössä".

Medvedev oli torstaina Saksassa ensimmäisellä Eurooppaan suuntautuvalla vierailullaan maansa presidenttinä.

Medvedev varoitti myös, että sotilasliitto Naton laajeneminen itään on turmelemassa pahasti Venäjän ja lännen suhteet vuosiksi eteenpäin.

Aiemmin Medvedev tapasi Berliinissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. He keskustelivat kaavaillusta Itämeren maakaasuputkesta, jonka rakentamista kumpikin maa kannattaa.

Medvedev ja Merkel lupasivat työskennellä voittaakseen venäläis-saksalaista maakaasuputkea kohtaan esiintyvän vastustuksen Itämeren rantavaltioissa.

Maakaasuputken rakentamista on arvosteltu erityisesti Puolassa, Ruotsissa ja Baltian maissa.

Merkel otti tapaamisessa esille myös vankeuteen tuomitun venäläismiljonäärin Mihail Hodorkovskin tapauksen.

- Rikoksentekijöiden armahtamisen ei pitäisi kuulua valtiotason neuvotteluihin poliitikkojen kesken, kommentoi Medvedev.

Lännessä on esitetty arvioita, joiden mukaan Hodorkovski tuomittiin, koska hänen poliittinen toimintansa ei miellyttänyt Kremliä.

Merkelin välit Medvedevin edeltäjään Vladimir Putiniin olivat kitkaiset, koska Merkel on arvostellut muun muassa ihmisoikeuksien loukkauksia Venäjällä.

Merkelin on kuitenkin kerrottu olleen tyytyväinen Medvedevin lausuntoihin, joissa tämä on lupaillut esimerkiksi venäläisen oikeuslaitoksen uudistamista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

  4. 4

    Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

  5. 5

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  6. 6

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  7. 7

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  8. 8

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  9. 9

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  10. 10

    Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  10. 10

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

  4. 4

    Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

  5. 5

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  6. Näytä lisää