Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Medvedevin kilpailijoilta löytyi salattua omaisuutta

Venäjän keskusvaalilautakunta ilmoitti löytäneensä salattuja tuloja ja omaisuutta kaikilta kolmelta Dmitri Medvedevin vastaehdokkaalta.

Ainoastaan Medvedevin oma tuloselvitys katsottiin keskusvaalilautakunnassa täydelliseksi.

Omaisuuden ilmoittamatta jättäminen ei ole kuitenkaan Venäjän vaalilain mukaan rangaistava teko eikä sen perusteella ketään ehdokasta aiota sulkea pois presidentinvaaleista.

Virallisen ilmoituksen mukaan Medvedev on hankkinut neljän viime vuoden aikana tuloja reilut seitsemän miljoonaa ruplaa eli lähes 200 000 euroa. Kuukausipalkaksi muutettuna se on reilut 4000 euroa.

Lisäksi Venäjän ensimmäisellä varapääministerillä on Moskovassa 368-neliöinen asunto, pankkitileillä 2,7 miljoonaa ruplaa eli noin 75 000 euroa ja Moskovan ulkopuolelta vuokrattu 4700 neliön suuruinen maa-alue.

Yllättävää sen sijaan on, että Medvedev ei omista selvityksen mukaan lainkaan autoa. Perheen ainoa auto on Svetlana Medvedevalla, ja sekin on peräti yhdeksän vuotta vanha Volkswagen Golf. Vaimolla on lisäksi kaksi autotallia Moskovassa ja pankkitilillään 380 ruplaa eli reilut kymmenen euroa.

Keskusvaalilautakunnan mukaan Vladimir Zhirinovski oli jättänyt ilmoittamatta omaisuusselvityksessään sijoitustuottoja reilun 350 000 euron edestä ja lisäksi palkkatuloja vajaan 700 euron arvosta. Niin ikään hän oli jättänyt mainitsematta omistuksessaan olevan vajaan 600 neliön maa-alueen Saratovin alueella.

Venäjän demokraattisen puolueen presidenttiehdokas Andrei Bogdanov oli puolestaan jättänyt kertomatta selvityksessään, että hän omistaa vaimonsa kanssa 64 neliön asunnon Moskovassa.

Kommunistien Gennadi Zjuganoviltakin löytyi ilmoituksesta kauneusvirhe. Hän oli jättänyt kertomatta vajaan 18 000 ruplan eli noin 500 euron suuruisesta lahjasta, jonka hän oli saanut hyväntekeväisyysjärjestöltä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  6. 6

    Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

  7. 7

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  8. 8

    Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  6. 6

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  10. 10

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  6. Näytä lisää