Olga, Oili

Ulkomaat

Valikko

Vatsatauti raivosi loistoristeilyllä

Julkaistu:

Yli kolmesataa matkustajaa ja miehistön jäsentä on sairastunut vatsatautiin Queen Elizabeth 2 -loistoristeilijällä.

Kyseessä on tavallinen ja erittäin tarttuva norovirus, joka tekee elämän hyvin epämiellyttäväksi parin päivän ajaksi.

Yhdysvaltain tartuntatautiviraston mukaan tilanne oli jo hallinnassa, kun alus rantautui San Franciscoon keskiviikkona. Viraston mukaan kyseessä oli harvinaisen laaja epidemia, sillä matkustajista 17 prosenttia oli saanut tartunnan.

Laivan henkilökunnan toiminta sai kehuja viranomaisilta.

- Tämä oli hyvä esimerkki tilanteesta, jossa heillä oli paljon tapauksia, mutta he saivat tartunnan leviämisen hallintaan, sanoi viraston laivahygieniaosaston johtaja Jaret Ames.

(STT)Vatsatautitapaukset ovat nykyään varsin yleisiä risteilyaluksilla, koska ne pääsevät leviämään nopeasti suljetussa yhteisössä. Viime kuussa maailman suurimmalla risteilijällä Royal Caribbean -yhtiön Freedom of the Seas -aluksella sairastui samaan tautiin yhdeksän prosenttia matkustajista. Tauti voi olla vaarallinen ikääntyneille sekä pikkulapsille elimistön nestehukan vuoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  2. 2

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

  5. 5

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  6. 6

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  7. 7

    Vaarallista ilkivaltaa junakiskoilla Hämeenlinnassa: ”Poliisin ei onneksi tarvitse toimittaa suruviestiä minnekään”

  8. 8

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  9. 9

    Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

  10. 10

    Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  4. 4

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  9. 9

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  10. 10

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  2. 2

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

  5. 5

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  6. Näytä lisää