Leevi

Ulkomaat

Israel kiistää: Emme vie palestiinalaisilta vettä

Julkaistu:

Israel kiisti tiistaina ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin syytökset vesivarojen epäoikeudenmukaisesta jakamisesta palestiinalaisten kanssa. Pääministeri Benjamin Netanjahun edustajan mukaan syytökset ovat kohtuuttomia.

Amnestyn mukaan palestiinalaisille puhdas vesi on ylellisyyttä, kun taas siirtokuntien asukkailla vettä on miltei rajattomasti.

Tuoreessa selonteossa Israelin sanotaan valvovan tiukasti yhteisiä vesivaroja, joista suurin osa on peräisin miehitetyltä Länsirannalta.

- Gazassa, jossa 90 prosenttia vesivarannoista on saastunutta, Israelin saarto on tehnyt entisestään vaikeasta tilanteesta yhä hankalamman, sanoo asiantuntija Anu Tuukkanen Amnestyn Suomen-osastosta.

Israel sanoo toteuttaneensa Oslon rauhansopimuksessa 1993 sille asetetut vaatimukset vedenjakelusta. Palestiinalaiset puolestaan eivät Israelin mukaan kierrätä ja jakele vettä sopimuksen määräämällä tavalla.

- Israel on toimittanut palestiinalaisille enemmän vettä kuin sopimuksessa on määrätty, Netanjahun edustaja Mark Regev sanoi.

Amnesty vaatii EU:lta toimia, jotta Israel saataisiin turvaamaan palestiinalaisten oikeus veteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Facebook aktivoi Turvallisuustilan Turun puukotussarjan vuoksi

  9. 9

    Pääministeri Sipilä Turun puukotuksista: ”Poikkeuksellinen ja vakava tapaus”

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  10. 10

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  4. 4

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  5. 5

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  9. 9

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. Näytä lisää