Petri, Pekka, Petra

Ulkomaat

Valikko

Halvaantunut oppi puhumaan papukaijansa avulla - katso kuva

Julkaistu:

Palomies Brian Wilson menetti puhe- ja kävelykykynsä vakavassa auto-onnettomuudessa vuonna 1995. Nyt hän puhuu taas - kiitos kahden lemmikkipapukaijansa!

Lääkärit eivät antaneet Yhdysvaltain Marylandin osavaltiossa asuvalle Wilsonille paljon toivoa paremmasta huomisesta onnettomuuden jälkeen. Hän sai vakavan aivovamman ja hänen kehonsa oikea puoli oli halvaantunut. Hänen puheensa kuulosti yksivuotiaan ääntelyltä.

Turma-autossa olivat olleet mukana myös Wilsonin kolme lemmikkipapukaijaa, joista yksi kuoli.

Kun Wilson palasi sairaalasta pyörätuolissa kotiin, eloon jääneet papukaijat, Daisy ja Rosebud, menivät ilosta sekaisin ja höpöttivät Wilsonille taukoamatta.

- Halusin vain kuulla niiden puhuvan. Rosebud varsinkaan ei vaiennut ollenkaan, se vain puhui ja puhui ja halusi myös kuulla minun ääneni. Se halusi, että rakastan sitä ja halaan sitä, Wilson kertoo.

Tarpeesta kommunikoida lemmien kanssa tuli Wilsonille pakkomielle, joka sai hänet yrittämään kuntoutusta.

- Istuin tuntikausia ja kuuntelin niitä ja yritin puhua niille. Eräänä päivänä sain muodostettua jälleen sanan ja sitten toisen ja kolmannen.

Muutamassa kuukaudessa läheiset pystyivät jälleen ymmärtämään Wilsonin puhetta, ja nykyään hänen kasvoistaan tuskin huomaa halvausta. Ja kaiken lisäksi hän on oppinut uudestaan kävelemään ilman apuvälineitä, vaikka lääkärit olivat ennustaneet hänen olevan sidottu pyörätuoliin lopun elämäänsä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

  2. 2

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  3. 3

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  4. 4

    Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

  5. 5

    Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

  6. 6

    Pehkot rehottavat lupaavasti ja marjasormet syyhyävät: katso, paljonko mansikka maksaa nyt

  7. 7

    Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

  8. 8

    Suomen keihäslupaukset leiskauttivat upeita kaaria – kakkospaikalle maailmanlistalla

  9. 9

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  10. 10

    Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  3. 3

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  4. 4

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  5. 5

    Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

  6. 6

    Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

  7. 7

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  8. 8

    Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

  9. 9

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  10. 10

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

  2. 2

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  3. 3

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  4. 4

    Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

  5. 5

    Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

  6. Näytä lisää