Teijo

Ulkomaat

Valikko

USA:n armeija suunnitteli "homopommia"

Yhdysvaltain puolustusministeriö on joutunut myöntämään, että se pohti 1990-luvulla aivan vakavissaan mahdollisuutta kehittää kaasuase, joka muuttaisi vihollissotilaat homoseksuaaleiksi. Paljastus on herättänyt maassa runsaasti hilpeyttä.

Kansalaisjärjestö Sunshine Projectin hankkimat asiakirjat paljastavat, että ilmavoimien laboratorio Texasissa pyysi vuonna 1994 noin 5,5 miljoonaa euroa projektia varten. Laboratorio suunnitteli kehittävänsä kaasuaseen, jonka kemikaalit saisivat vihollissotilaat ihastumaan silmittömästi toisiinsa. Tällöin yksiköt eivät voisi jatkaa tehokasta taistelua.

- Eräs kuvottava mutta tehokas esimerkki ei-tappavasta aseesta olisivat voimakkaat sukuviettiä kiihottavat aineet, etenkin jos ne aiheuttaisivat myös homoseksuaalista käyttäytymistä, esityksessä sanottiin.

Oman lausuntonsa mukaan Pentagon hylkäsi idean heti, mutta Sunshine Projectin mielestä sitä vatvottiin kauan ja pohdittiin myös tieteellisillä tahoilla. Hankkeen paljastuminen on nostattanut myös ärtymystä.

- Läpi historian armeijassa on palvellut homoseksuaaleja, ja he ovat olleet yhtä urheita kuin muutkin. On loukkaavaa ajatella, että homoseksuaalisuus jotenkin haittaisi armeijapalveluksen suorittamista. Koko idea on myös absurdi, sillä lääketiede on osoittanut, ettei seksuaalista suuntautumista voi muuttaa, pohti kansalaisoikeusaktivisti Geoff Kors tv-kanava Foxille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  2. 2

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  3. 3

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  4. 4

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  5. 5

    28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Autoalan julkaisu: Tätä ”paholaista” ei saa päästää liikenteeseen

  8. 8

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  9. 9

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  10. 10

    Haluatko miljonääriksi? Hanna ei vastannut 30 000 euron kysymykseen, vaikka vaisto olisi vienyt oikeaan – pienen osavaltion nimi maksoi 15 000

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  6. 6

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  7. 7

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  8. 8

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  9. 9

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  2. 2

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  3. 3

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  4. 4

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  5. 5

    28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

  6. Näytä lisää