Kuisma

Ulkomaat

Oprah ja muut tähdet Afrikan asialla

Julkaistu:

Maailman rikkaimpiin naisiin kuuluva tv-tähti Oprah Winfrey avasi eilen itse perustamansa koulun Etelä-Afrikan köyhille ja lahjakkaille tytöille.

Oprah Winfreyn tyttöjen johtaja-akatemiaan otettiin aluksi reilut 150 oppilasta, mutta jatkossa kouluun mahtuu opiskelemaan ja asumaan peräti 450 oppilasta. Winfrey perusti koulun kunnianosoituksena ihailemalleen ex-presidentille Nelson Mandelalle, joka oli yksi eilisten avajaisten kunniavieraista.

- Halusin antaa tämän mahdollisuuden tytöille, joiden valo loistaa niin kirkkaana, ettei edes köyhyys ole voinut sitä valoa himmentää, Winfrey sanoi puheessaan Johannesburgin lähellä sijaitsevassa Henley-ok-Klipissä.

Winfrey on itse kotoisin köyhästä perheestä, mutta nykyisin hän on yksi Yhdysvaltain menestyneimmistä tv-juontajista reilun 180 miljoonan euron vuosituloillaan.

- Olin köyhä tyttö, joka kasvoi isoäidin kanssa eikä meillä ollut juoksevaa vettä eikä sähköjä, hän muisteli omaa lapsuuttaan.

Winfreyn mukaan myös hän itse sai lapsena kunnon koulutuksen, joka oli avain hänen menestykseensä. Omaan kouluunsa hän valitsi itse oppilaat noin 3500 hakemuksen joukosta. Yksi pääsykriteereistä oli se, etteivät perheen tulot ylittäneet 600 euroa kuukaudessa. Oppilaan piti myös osoittaa oppimiskykyä ja johtamistaitoja.

- Menin tyttöjen kotiin, tapasin heidän vanhempansa ja opettajansa. Tunnen heidät kaikki nimeltä. Heidän tarinansa on myös minun tarinani, Winfrey sanoi.

Yhtenä motiivina koulun perustamiselle oli aidsin leviämisen hidastaminen Etelä-Afrikassa.

- Koulutetuilla tytöillä on pienempi riski saada hiv-tartunta. Meidän täytyy taistella pandemiaa vastaan, oppilaiden "Mam Oprahiksi" kutsuma Winfrey sanoi.

Koulun avajaisissa oli eilen läsnä arvovaltainen kutsuvierasjoukko, muun muassa laulajat Tina Turner ja Mariah Carey, näyttelijät Sidney Poitier ja Chris Tucker sekä ohjaaja Spike Lee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  2. 2

    Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

  3. 3

    Yle: Tom joutui vankilaan seksilehtien vuoksi – ”Jallu näytti lähikuvia naisen alapäästä, levikki räjähti ja poliitikot vaativat sensuuria”

  4. 4

    Prinssi Harryn ja Melania Trumpin kuvasta nousi haloo – yrittikö Harry vihjata vihaisista ajatuksistaan salaliikkeellä?

  5. 5

    Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

  6. 6

    Rapistunut, vanha ”kummitustalo” herätti valtavan kävijäryntäyksen Lempäälässä – myynnissä on pala Suomen historiaa

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Mitä ihmettä SM-liigaottelussa tapahtui? ”Pulkkinen” marssi keskiympyrään ilman paitaa

  9. 9

    Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

  10. 10

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  3. 3

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  4. 4

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  5. 5

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  6. 6

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  7. 7

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  8. 8

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  9. 9

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  10. 10

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  2. 2

    Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

  3. 3

    Yle: Tom joutui vankilaan seksilehtien vuoksi – ”Jallu näytti lähikuvia naisen alapäästä, levikki räjähti ja poliitikot vaativat sensuuria”

  4. 4

    Prinssi Harryn ja Melania Trumpin kuvasta nousi haloo – yrittikö Harry vihjata vihaisista ajatuksistaan salaliikkeellä?

  5. 5

    Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

  6. Näytä lisää