Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Kiinan hallitus harkitsee Googlen toimilupaa uudelleen

Kiinan hallitus käsittelee hakukoneyhtiö Googlen hakemusta uusia toimilupansa maassa. Hallitus ilmoittaa päätöksestään pian.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan Googlen sivuja Kiinassa hallinnoiva yritys on luvannut hakemuksessaan mukautua maan lakeihin.

Päälakimies David Drummond kirjoitti yhtiön blogissa maanantaina, että Google ei vastedes ohjaa kiinalaisia hakukoneen käyttäjiä sensuroimattomalle Hongkongin erikoishallintoalueella toimivalle sivustolleen.

Näin Google yrittää lepytellä päättäjiä ja varmistaa luvan saamisen. Lupa loppuu vuonna 2012, mutta se tulee uusia jo tämän kuun aikana.

Google siirsi kiinankielisen palvelunsa Hongkongin erikoishallintoalueelle maaliskuussa. Aiemmin keväällä se ilmoitti vetäytyvänsä Kiinasta yhtiöön kohdistuneen verkkohyökkäyksen jälkeen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

  2. 2

    Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  5. 5

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  6. 6

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  7. 7

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  8. 8

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  9. 9

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  10. 10

    Räikkösen kisainsinööri sähläsi – tulokaskuski valitti Kimin ajamisesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  5. 5

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  6. 6

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  7. 7

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  8. 8

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

  2. 2

    Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  5. 5

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  6. Näytä lisää