Signe, Varma

Ulkomaat

Venäjältä uusi "superkone"

Julkaistu:

Venäläiset ovat rakentaneet ensimmäisen ison matkustajakoneen sitten Neuvostoliiton aikojen. Superjet 100-koneella voi lentää lähes sata matkustajaa. Konetta kuvaillaan "kymmenen vuoden tehokkaan työn hedelmäksi".

- Superjet on enemmän kuin vain lentokone, varapääministeri Sergei Ivanov hehkutti ulkomaisille sijoittajille ja venäläisille tehdastyöntekijöille.

Kyseessä on kuitenkin ihan tavallinen reittilentokone, jonka valmistaja ei säästele sanojaan tuotteen kehumisessa.

- Nykyään yksikään iso lentoyhtiö ei voi toimia vain maan sisäisessä liikenteessä. Siksi tavoitteet on suunnattu ulkomaille.

Venäjän tavoitteena on nostaa osuutensa maailman lentomatkustajien kuljettajana kymmeneen prosenttiin. Kymmenen vuoden tähtäimellä se tavoittelee lentoteollisuudessa nousua ainakin maailman kolmanneksi suurimmaksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  2. 2

    Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

  3. 3

    Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

  4. 4

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  5. 5

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  6. 6

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  7. 7

    Ministeri Orpo kertoi "työlistansa" – nämä suuret muutokset aiotaan toteuttaa Suomessa

  8. 8

    Kommentti: Norjasta kuului myös järjen ääntä Johaugin dopingtuomiosta – ”Nyrkinisku naiiviuden naamatauluun”

  9. 9

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  10. 10

    Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  4. 4

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  7. 7

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  8. 8

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  9. 9

    Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

  10. 10

    Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  2. 2

    Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

  3. 3

    Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

  4. 4

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  5. 5

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  6. Näytä lisää