Uuno

Ulkomaat

Valikko

Yhdysvaltain lentoliikenteen vuosi oli pelkkää myöhästelyä

Julkaistu:

Vuosi 2007 on jo ehätetty julistaa Yhdysvaltain lentoliikenteen pahimmaksi myöhästelyvuodeksi. Jokaisella amerikkalaisella lentoyhtiöllä on jo vuoroja, jotka ovat lähes aina myöhässä. Tällaisten vuorojen määrä on myös selkeässä kasvussa.

Lisäksi tulevat ne lennot, jotka on peruttu kokonaan, lennot jotka ohjataan toisille kentille ja lennot, joita seisotetaan kiitotiellä tuntikaupalla.

Eniten amerikkalaisia lentomatkustajia raivostuttaa käytäntö, jonka mukaan kiitotiellä kököttävässä koneessa olevat matkustajat ovat täysin lainsuojattomia.

Vuoden aikana on ollut surullisenkuuluisia tapauksia, joissa lähtöä odottavat matkustajat ovat istuneet koneessa kymmenenkin tuntia ilman ruokaa, juomaa ja toimivia käymälöitä.

- Meille on valehdeltu, me olemme uhreja, kertoi kalifornialainen Kate Hanni NPR -radiouutisille. Hän oli istunut koneessa Austinissa, Texasissa yhdeksän ja puoli tuntia.

- Siellä oli sairaita ihmisiä, diabeetikot vapisivat ja heillä ei ollut mitään vaihtoehtoja, hän valitti.

Matkustajilla ei ole oikeuksia

Tapaukset ovat nostaneet jälleen kerran esiin vaatimukset lentomatkustajien oikeuksia suojaavasta laista, mutta lentoyhtiöt vastustavat tiukasti lakiin perustuvaa matkustajaturvaa.

Lakiluonnosten mukaan kentällä koneessa istuville olisi tarjottava ruokaa ja juotavaa, jos viivytys kestää yli kolme tuntia. Lentoyhtiöillä olisi myös aiempaa selkeämpi tiedotusvastuu.

Yhtenä syynä myöhästelyyn on se, että lentovuoroja on harvennettu, jotta koneet saataisiin myytyä täydemmiksi. Lisäksi säästötoimien vuoksi koneet yritetään huoltaa entistä tiukemmassa aikataulussa.

Käytännössä kaikki tämä tarkoittaa sitä, että kun yksi kone myöhästyy tai lento perutaan teknisen vian vuoksi, loppuunmyydyn koneen matkustajia ei saada sijoitettua muille, korvaaville lennoille kovinkaan helposti.

Yhtiöillä ei ole myöskään riittävästi varakoneita, joita voitaisiin lennättää rikkoutuneiden koneiden tilalle.

Näin viivytykset ja tekniset viat johtavat helposti tuntien ja jopa vuorokauden mittaisiin myöhästelyihin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  2. 2

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  5. 5

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  6. 6

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  7. 7

    Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

  8. 8

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  9. 9

    Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

  10. 10

    Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  7. 7

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  10. 10

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  2. 2

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  5. 5

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  6. Näytä lisää