Ritva

Ulkomaat

Valikko

Autotallista löytyi kolmen vauvan ruumiit

Julkaistu:

Saksalaista omakotitalon ostajaa odotti uuden kodin autotallissa kammottava kaupanpäällinen. Kolmikymppinen mies löysi rakennuksesta kolmen vauvan ruumiit.

Thüringenin osavaltiossa sijaitsevan pienen Thöreyn kylän järkyttävä salaisuus paljastui vähän kerrallaan. Uusi omistaja löysi ensin vain yhden pienen ruumiin autotalliin kasattujen roskasäkkien alta.

Kun poliisi oli tutkinut paikan, mies ryhtyi purkamaan tallia. Kaksi muuta ruumista löytyivät sen välikatosta lasivillan kätköistä. Ne oli pakattu pahvilaatikoihin, jotka oli kiedottu tiiviisti muoviin.

Siten edes poliisikoirat eivät olleet vainunneet niitä ensimmäisen löydön jälkeen.

Vauvojen taposta syytetään talossa asuneen perheen nyt 21-vuotiasta tytärtä.- Uuden löydön jälkeen nainen myönsi synnyttäneensä vanhempiensa talossa 16-vuotiaana pojan ja noin vuotta myöhemmin tytön, vahvisti yleinen syyttäjä Michael Hess Bild-lehdessä.

Kolmannen kerran nuori nainen oli raskaana kaksi vuotta sitten. Der Spiegel -lehden haastatteleman naapurin mukaan sitä ei voinut olla huomaamatta sirosta tytöstä.

Nainen kuitenkin väittää salanneensa raskaudet ja synnytykset sekä piilottaneensa vastasyntyneiden ruumiit yksin, mitä tapauksen tutkijat epäilevät.

- On tuskin kuviteltavissa, että 16-vuotias tyttö synnyttää yksin lapsen maailmaan, saa sitten lisää lapsia kuin synnytyskone, eikä kukaan ole huomannut mitään, tutkimuksia johtava Emil Brockmann jyrisi paikallislehti Thüringischer Landeszeitungissa.

Poliisi ei ole sulkenut pois mahdollisuutta vielä useammista pienistä uhreista. Vauvojen kuolinsyytä ei vielä tiedetä, ei myöskään niiden isää.

Vain puolitoista vuotta sitten Saksassa paljastui maan historian synkin lapsimurha. Äiti oli piilottanut yhdeksän vastasyntyneen lapsensa ruumiit niin ikään vanhempiensa omakotitalon autotalliin. IS/ Anna Kauppi, Berliini

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  2. 2

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  3. 3

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  4. 4

    Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

  5. 5

    Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

  6. 6

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  7. 7

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  8. 8

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  9. 9

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  10. 10

    Upeat kuvat Hossasta: Tällainen on Suomen uusin kansallispuisto – helmenä Julma-Ölkky

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  4. 4

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. 6

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  7. 7

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  8. 8

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  9. 9

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  10. 10

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  2. 2

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  3. 3

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  4. 4

    Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

  5. 5

    Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

  6. Näytä lisää